Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2526272829301
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
303112345

RSS

 05.11.2012 21:20

KULUTUSJUHLAA

Amerikkalaisten asuntoautojen polttoaineenkulutus puhutti matkalaisia, ja myös kummastutti. Jenkeillä ei ole tähän tarkoitukseen sopivia dieseleitä, joten aika isotkin autot on varustettu bensakoneilla, eikä väännöissä silti ole kehumista. Nämä autot painoivat runsaat 5,5 tonnia, nokalla oli Fordin lähes 7-litrainen 310 hv V10 ja perinteinen kolmipykäläinen automaatti ylivaihteella.

Geiteleiden saavutus tällä matkalla oli seuraava: ajoa 6.744 km. Polttoainetta ostettiin yhteensä 1.614 litraa. Tämä merkitsee 23,9 l/100 km keskikulutusta. Suhteutettuna suomalaiseen bensan hintatasoon, joka on noin kaksinkertainen, se siis vastaa n. 12 litran kulutusta. Mittarivirhettä tässä ei tietenkään ole huomioitu, mutta matkamittari tuntui varsin tarkalta, kun sitä vertasi tienvarsien mailitolppiin.

Neliviikkoisten Räisästen ilmoittama keskikulutus oli 21,2 l/100 km, jota pidämme lähes uskomattomana saavutuksena. Toisenkinlaisia tarinoita kuultiin, joten olisi kiva kuulla lisää laskettuja kulutuksia. Veikkaamme että yläpään ennätyksen liikkuvat jossain 30 litran paikkeilla. Tällä mantereella paljon riippuu siitä kuinka paljon ajaa vuoristossa ja kuinka kovaa yrittää selvittää ylämäet.


Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 3.000




 04.11.2012 18:25

TORSTAI 1.11.

Anaheim – Pomona KOA

Ajomatka 61 km, YHT. 6.688 km

Marraskuu painoi päälle, vaikka ei sitä täällä palmujen juurella juuri säästä huomannut. Paitsi että aamuisin oli sumupilvistä. Taas oli aamulla taivas aivan harmaa, mutta kai aurinko sen jaksaa jälleen putsata. Lämpöä oli silti +15. Ja putsasikin, mutta myöhemmin kuin eilen.

Kymmenestä autokunnasta neljä päätti jäädä Anaheimin leiriin viimeiseksikin yöksi. Disneyland ja läheinen 300 liikkeen ”basaari” pitivät huolen ajankulutarjonnasta. Nevalaiset ja Toivari/Mäkelät päättivät koittaa onneaan ja lähtivät uudelleen Anaheimin jääkiekkojoukkueen harjoitushallille. Yritteliäisyys palkittiin; aulassa he törmäsivät ensin Saku Koivuun ja heti perään Teemu Selänteeseen.  Molemmat osapuolet olivat iloisia suomalaisten näkemisestä. Siinä jutusteltiin ja kuvattiin mukavassa hengessä.

Aamulla oli koko porukalla koottu ylimääräisiä tavaroita vietäväksi Simo Veharannan kautta kiertoon tarvitseville meksikolaisille. Tavaraa tulikin melkoinen läjä ruokatarvikkeista vaatteisiin ja keittiötavaroihin. Myös Simon Suomeen lähtevään konttiin riitti pari pikku laatikkoa painavampaa ja tarpeellisempaa tavaraa.

Ikävämpi piirre oli se, että Pomonan ison messualueen KOA leirintäalue alkaa olla turhan ränsistynyt ja muutenkin huonolla hoidolla. Olisiko sijainti niin hyvä, ettei mihinkään juuri tarvitse panostaa. Nettikin oli taas epäkunnossa, mutta se johti henkilökunnan taholta lähinnä olan kohautuksiin. No, eipä enää vaivata tätä ainakaan suomalaisryhmien tulolla.

Illalla pidettiin vielä pieni loppupalaveri, johon osallistuivat kaikki kymmenen Pomonan autokuntaa. Siinä tilitettiin matkakokemuksia ja katsottiin huominen autojen palautusohjelma. Ja vielä koottiin melkoinen tavaraläjä Simolle toimitettavaksi. Täytyy siis vielä huomenna käydä La Vernen puolella, mutta Simohan asuu vain vajaan viiden kilometrin päässä Pomonan leiristä.

PERJANTAI 2.11. (lauantai 3.11.)

Pomona – Santa Fe Springs, Moturis, autojen palautus –  kotimatka

Ajomatka 56 km, YHT. 6.744 km

Tuttu sumupilvinen aamu, mutta tänään ilma kirkastui jo ennen kymmentä. Jäljellä oli enää ajo Santa Fe Springsiin autojen palautukseen, 10 autoa Pomonasta ja neljä Anaheimista. Muita mutkia ei enää tarvinnut tehdä, paitsi yhdellä autolla tavaroiden kuljetus Simolle.

Vielä kuitenkin mahtui ohjelmaan pikkuisen draamaa, sillä Ikosten huono-onnisuus jatkui vielä vain 9 km päässä maalista. Moottoritiellä oli kuorma-autojen jaloissa aika iso ja paksumuovinen esine, kuulemma teollisuuspölynimurin runko. Se sai kyytiä erään rekan tieltä ja lensi suoraan Ikosten eteen. Terävä paksu muovi puhkaisi vasemman eturenkaan suorastaan räjähtämällä. Onni onnettomuudessa oli se, ettei tilanne johtanut mihinkään parempaan. Auto saatiin pysäytettyä vilkkaassa liikenteessä ja ajettua tien sivuun. Pian paikalle tuli jonkinlainen moottoritiepartio ja poliisikin. Paikalle kutsuttiin renkaanvaihtoauto, joka hoitikin homman pian kuntoon. Harmittava finaali muuten niin onnistuneelle matkalle varsinkin Ikosten kannalta, jotka olivat joutuneet paikkauttamaan  yhden takarenkaan jo matkan alkuvaiheessa Green Riverillä.

Autojen luovutus sujui joustavasti ja ilman turhaa pikkutarkkuutta. Monella autokunnalla oli jonkin verran ylimaileja, joten pikkuisen täytyi vaivata luottokortteja. Kuuden viikon vuokraanhan sisältyi 6.760 km. Ennätys taisi hipoa 8.000 km rajaa.

Porukka vietiin lentokentälle 40 km päähän kolmessa ryhmässä – ja varmasti riittävän aikaisin, sillä koko joukkue oli siellä jo klo 13 paikkeilla, kun kone Müncheniin lähti vasta 22.15. Onneksi täällä sai matkatavarat buukattua koneeseen saman tien. Ajanvietto kentällä kului erilaisten toimien merkeissä. Oli korttiporukkaa, nörttiporukkaa, nukuttiin, käytiin oluella ja syömässä. Lento Saksaan lähti ajallaan ja laskeuduimme Müncheniin lauantaina iltapäivällä 12 tunnin lennon jälkeen klo 17.30. Tuntui jo kuin oltaisiin kotona, kun ostoksia maksettiin euroilla.

 

Mäkivirrat opettamassa Sanaksenahot uuden korttipelin saloihin. Oskukin liittyi mukaan.

Vielä  parin tunnin odotus ja sitten kohti Helsinkiä, jonne tultiin myötätuulessa alle kahdessa tunnissa. Sää oli aika kaukana Los Angelesin ilmoista, sillä kentällä oli sumua niin ettei mitään näkynyt ennen kuin koneen pyörät tapasivat asvaltin vähän ennen ilta-yhtätoista. Matkaa teimme kaiken kaikkiaan yli 30 tuntia siitä kun aamulla Pomonasta lähdettiin ja oltiin kotona. Pitkämatkalaiset vielä pidempään.

Hieno reissu oli takana. Moni totesi, että kylläpä kuusi viikko meni nopeasti. Nähtävää oli paljon ja kaiken sulattelussa menee varmasti oma aikansa. Kostui siinä hyvästellessä jokunen silmäkulmakin. Näillä reissuilla tuntuu syntyvän pitemmällekin kantavia ystävyyssuhteita. Tämäkin porukkaa tullaan vielä kokoamaan yhteen kunhan, kunhan talven selkä on taittunut.

Blogi tulee vielä elämään uusien kuvien ja tekstien kautta, ja jää arkistoon kertomaan matkalaisten tunnelmista. Ja vielähän porukkamme jäsenet Lindholmit jatkavat taivallustaan marraskuun loppuun saakka Floridan maisemiin. Matkakertomusta ja kuvia tullaan heiltäkin saamaan matkan edistymisestä.

Varmaan aika moni tästäkin porukasta lähtee ison veden taakse vielä uudelleen. Seuraava Caravan-lehden lukijamatka näihin maisemiin tapahtuu huhti-toukokuussa, jolloin 20 autokuntaa ajaa Route 66:n, nyt ”oikeaan suuntaan”, idästä länteen.

Sydämellinen kiitos koko porukalle hyvästä ja reippaasta matkaseurasta. Hatunnoston paikka jokaiselle teistä.

”Wagon Masterit” Ansu ja Petsku


( Päivitetty: 04.11.2012 18:29 )

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 3.250




 01.11.2012 19:17

TIISTAI 30.10.

Desert Hot Springs – Anaheim, Anaheim Resort RV Park

Ajomatka 159 km, YHT. 6.627 km

Niin se vaan on että päivällinen helle kääntyy erämaassa raikkaaksi ja pikkuisen viileäksikin yöksi. Aamulla oli +12, vaikka oltiin vain vajaan 300 m korkeudessa. Ja tietenkin oli aivan pilvetöntä ja tyyntä. Ja tietenkin ohjelmaan kuului aamu-uintia ennen reissun ikään kuin viimeiselle etapille Anaheimiin lähtöä. Tänään on tavalaan varsinaisen reissun päätöspäivä, sillä jokseenkin kaikki 14 autostamme kohtaavat Anaheimissa Disneylandin naapurissa.

Päivä alkoi kipuamisella. Sanaksenahot kävivät katsomassa Palm Springsin laakson maisemia korkealta köysiradan yläpäästä. Upeaa oli, eihän pitkään aikaan oltu käyty vuoren huipulla. I-10 valtatie nousi sekin heti yli 800 m korkeuteen ja onnettomuus (auto katollaan) hidasti liikennettä 4-kaistaisella tiellä. Saatiin heti muistutus siitä, että erämaat ovat taakse jäänyttä elämää. Nyt ei enää tarvinnut ajella yksin… Aika huimaa on L.A:n seudun liikenne erämaareitteihin verrattuna.

Erämaan helle muuttui Los Angelesin savusumuisessa laaksossa tavalliseksi kuumuudeksi, kun saavuimme Anaheimin leiriin. Tänne oli jo eilen tullut kolme autoa; Toivari/Mäkelä, Nummelinit ja Nevalaiset. Heistä ei kuitenkaan näkynyt vilahdustakaan, olivat mitä ilmeisimmin tutustumassa tämän seudun nähtävyyksiin. Illalla ilmeni että näin olikin.

Meitä on siis jäljellä 14 autokuntaa, kun Lindholmit lähtivät Floridaan. Iltapäivällä Anaheimin leirissä oli 11 autoa, sillä Sireeneiden ja Niippojen ei ollut tarkoituskaan tulla tänne ja Johanssonit jäivät jo valmiiksi viimeisen yön leiriin Pomonaan. Alkaa porukalla on turismiväsymystä ja kilometrejäkin sen verran, että turhimmista kurvailuista on luovuttu. Pomonan leirihän on viimeisen yön tukikohtamme torstaina sen jälkeen kun ollaan oltu kaksi yötä Anaheimissa.

Kuuden viikon vuokrasopimukseenhan sisältyi 6.760 ilmaista kilometriä (4.200 mailia), ja tuo on aika monella ylittynyt maksullisten mailien puolelle; 0,40 $/maili. Siis 1.000 ylimailia on runsaat 300 euroa.

Anaheimissa otettiin vielä aurinkoa ja käytiin uima-altaalla, mutta pääpaino alkoi olla pakkaamisilla ja matkalaukkujen ylipainon välttämisellä. Ylimääräisiä tavaroita annamme Simo Veharannan kautta meksikolaisille tarvitsijoille. Aika monet varasivat huomiseksi kiertoajelun Hollywoodiin ja Universal Studioille, monet myös varmaan vierailevat näköetäisyydellä olevassa Disneylandissa.

Ilta oli hieman kostea ja utuinen, saas nähdä joko säät muuttuvat.

KESKIVIIKKO 31.10.

Anaheim

Ei Ajoa

Aamulla taivas oli aivan harmaassa pilvessä ja lämpöä +14. Eipä olla tämän väristä taivasta nähty sitten 12. lokakuuta Lake Powellilla. Tilanne kuitenkin parani klo 10 jälkeen, kun aurinko haihdutti pilvipeitteen ja taas tuli aivan aurinkoinen päivä, lämmin mutta ei helteinen.

Aamulla Ikoset, Mäkivirrat, Rauhalat ja Grönholm/Lahdenperä lähtivät vuorostaan koko päivän kierrokselle Los Angelesin nähtävyyksille ja Universal Studioille. Reissut kestävät 10-13 tuntia. Nevalaiset tekivät vastaavan tutustumismatkan eilen, mutta julkisilla kulkuneuvoilla, bussi Disneylandiin, bussi LA:n keskustaan ja metrolla Hollywoodiin. Sekin on siis mahdollista, eikä tuolloin ole riippuvainen ryhmän aikatauluista. Nummelinit lähtivät Disneylandiin jo aamukahdeksalta.

Jensenit puolestaan lähtivät vielä viimeiselle turistireissulle autollaan ja viettävät kymmenestä Anaheimin autosta poiketen ensi yön jossain muualla. Toivari/Mäkelä ja Nevalaiset lähtivät bussilla Disneylandin suuntaan tarkoituksena vierailla Anaheimin Mighty Ducksien jäähallilla. Harjoitushalli löytyikin, mutta harkat olivat päättyneet hieman aikaisemmin, eikä pelaajia ollut enää paikalla. Itse päähalli, Honda Center jäi käymättä, kun se sijaitsi eri suunnalla.

Kiviset, Sanaksenahot ja Geitelit lähtivät myös bussilla tutustumaan Disneylandin maisemiin, jossa piti oleman kuhinaa, olihan tänään Halloween. Juuri ennen lähtöä Sireenit piipahtivat ohikulkumatkalla leirissä, mutta eivät jääneet tänne yöksi.

Anaheimin julkinen liikenne on aika vilkasta nimenomaan Disneylandin takia. Lähilinjat kiertävät tiuhaan tahtiin seudun hotelleita ja leirintäalueita. Pikkubussireittejä on tusinan verran ja Disneylandista lähtevät sitten pitemmän matkan bussit. 24 tunnin lippu maksaa 5 taalaa ja eläkeläisiltä kaksi. Ei voi pitää pahana.

Emme menneet itse huvipuistoon (sisäänpääsy 87 $/hlö), vaan tutustuimme kuhinaan Disneylandin Downtownissa. Se on vilkas pääkatu kauppoineen, ruokapaikkoineen ja tyyliin sopivine rakennelmineen. Sen kautta ihmiset kulkevat aukion kahden puolen sijaitseviin huvipuistoihin. Disneyland sulki tänään ovensa Halloweenin takia klo 18 ja sen jälkeen siellä alkoi loppuunmyyty juhla.

Amerikkalaiset eivät ujostele halloween-rekvisiittansa kanssa, vaan kadulla näki jos jonkinlaista pukujuhlaa. Monet ovat nähneet suurta vaivaa asunsa ja meikkinsä (kasvomaalausten) kanssa. Melkoiset hulinat varmaan tulossa, mutta me lähdimme bussilla takaisin leiriin ennen auringon laskua ja ilman viilenemistä.

Illalla pidimme vielä leirissä omat pienet halloweenit . Tilaisuutta juhlisti aika hyvin näkynyt Disneylandin ilotulitus. Turistiosastomme tuli kaupunkikierroksilta väsyneinä mutta tyytyväisinä. Olipa tullut koettua Los Angelesia koko rahan edestä – ellei enemmänkin. Hienoja ovat nämä viihdealan jutut tässä kaupungissa. Erityisesti Universal-studiokierrosta voi suositella kaikille uskomattomana kokemuksena.

Joku sentään meikäläisistäkin uskaltautui....

J


( Päivitetty: 01.11.2012 19:27 )

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 3.333




 30.10.2012 16:50

SUNNUNTAI 28.10.

Dateland (Arizona) – Salton Sea, Niland, Corvina Estates (California)

Ajomatka 299 km, YHT. 6.355 km

Raikkaan lämmin yö, aamulla +14. Olemme enää 100 km päässä Cororadojoesta ja vain 150 m korkeudessa. Kaktuspuistohan oli vielä sentään 500 metrissä. Ainoa mikä vähän häiritsi, oli aika kova junaliikenne. Veturit huusivat vain poikkeustapauksissa, mutta mahtavien dieseleiden jyrinä ja 100-150 vaunua aikaansaivat kohtalaisen metelin. Yuman suuntaan länteen vetureita oli yleensä vain 2-3, mutta itään ja pieneen ylämäkeen niitä oli 4-5.

Leirin kaveri kasteli palmuja ja sanoi ettei tämän seudun tuuman (25 mm) vuotuinen vesisade riitä niiden hyvinvointiin, vaan ne on kasteltava kunnolla kaksi kertaa viikossa. Kesällä oli sentään ollut kunnon ukkonen, jonka seurauksen toimiston kulman palmu oli nyt sisältä hiiltynyt ja kolmessa osassa.

Ajoimme taatelipalmujen vierestä takaisin I-8 Interstatelle, mutta  jo 15 mailia myöhemmin hylkäsimme sen ja valitsimme viereisen vanhan tien. Sen varrella oli muutama vaikuttava romupiha ja paljon keinokasteluun perustuvia viljelmiä. Muuten tien varren entiset kylät olivat toivottomassa kunnossa, mutta oli niissä silti elämää. Laaksossa oli myös muutama suuri tuhansien lehmien karja-alue. Hajut olivat tässä kelissä sen mukaiset. Ja heinärehua joka puolella rekkalasteittain.

Romupihan yksi esimerkki

Wellton oli suurempi ja uudempi. Se perustuikin alueen suureen keinokastelujärjestelmään. Siellä oli myös muutama isompi asuntovaunuleiri. Ennen laajaa Yumaa oli vielä palattava moottoritielle, kun ei ollut vaihtoehtoja. Missään emme ole nähneet niin paljon talviasukkaille ja yöpyjille tarkoitettuja jättikokoisia asuinalueita, kuin Yumassa. Niitä oli business loopin varrellakin vaikka kuinka monta ja usein ihan vierekkäin. Eivätkä varmaan olleet ainoita. Businestakin oli tämän reitin varrella niin että riitti.

Ajoimme täällä aika vaatimattoman Coloradojoen rantaan katsomaan maisemaa ja joen toisella puolella alkavaa Californiaa, viimeistä osavaltiotamme tällä reissulla. Historiallisessa paikassa oli vanhaan aikaan ollut lautta joka vei ihmisiä ja vankkureita rannalta toiselle. Siinä oli aikoinaan myös jokea pitkin purjehtineen höyrykäyttöisen siipirataslaivan satama.

Paikkaa koristi 1907 valmistunut veturi, joka oli ollut tavarajunakäytössä aina vuoteen 1957 saakka. Se painoi 194 tonnia pystyen vetämään 30 tavaravaunua 40 mailin (65 km/h) vauhdilla. Ja kuumaa oli, taas yli 30 astetta.

Sanaksenahot tulivat vankilakierrokselta (historiallinen Arizonan territorion ensimmäinen vankila) ja ajoivat sillan yli juuri kun suuntasimme katseen siihen. Sovimme kahvitreffeistä läheisen Californian dyynialueen levähdysalueella. Vielä teimme pienen Yuman aivan aution keskustan kierroksen autolla ja sitten sillan yli Californian puolelle. Viikonloppuna dyyneillä oli varmaankin ollut jonkinlainen  ajotapahtuma, niin paljon tuli vastaan asuntoautoja joiden perävaunuissa oli jos jonkinlaista hiekkakirppua yms.

Autostamme loppui Yumassa ohjaamon ilmastointilaite toimimasta, joten pääsimme nauttimaan kunnon helteestä vanhanaikaiseen tapaan. Yritettiin vaan puhaltimella pistää ilmaa kiertoon, mutta ei sentään ajettu ikkuna auki. Helteisen kahvi- ja jäätelöhetken jälkeen jatkoimme matkaa kohti Salton Sean rantaleiriä.

Ajomatkaa tuli tänään lähes 300 km, mutta se on paljolti pois huomisista kilometreistä. Rantaleirissä oli  tilaa ja asetuimme aivan Salton Sea –suolajärven rannan tuntumaan kuumalle hiekkakentälle. Onneksi täällä saimme auton asunto-osan ilmastoinnin päälle ja sisäolot siedettäviksi.

Sanaksenahot tulivat samaan leiriin. Vaikka tämä olikin yhä aika ränsistynyt, ei ollut 16 taalan hintakaan paha kaikilla kytkennöillä ja uima-altailla. Olimme muuten tässä laaksossa yli 60 m merenpinnan alapuolella ja sekä vesi että maaperä ovat erittäin suolaiset. Vesi on taas hieman paennut viime vuodesta, silloinhan vietimme tässä kaksi yötä Trastien ja Martineerojen kanssa lähinnä kolmen kuukauden matkan pakkauksia hoidellen.

Illalla söimme uima-altaan vieressä ulkopöydän ääressä meksikolaisittain ja auringonlaskun jälkeen hyödynnettiin vielä altaita jokseenkin täysikuun valossa. Hieno, leppoisa ja lämmin ilta.

Johanssoneilta tuli tieto, että he olivat vielä toisenkin päivän Las Vegasin drag race –kisassa ja heidän lisäkseen myös Mäkivirrat jäivät vielä yhdeksi yöksi pelikaupunkiin. Muut olivat lähteneet kohti Los Angelesia enimmäkseen kai Death Valleyn kautta.

MAANANTAI 29.10.

Salton Sea, Niland – Desert Hot Springs, Desert Spring Spa RV Park

Ajomatka 113 km, YHT. 6.468 km

Rauhallinen ja lämmin yö vaikka junanrata olikin aika lähellä. Eivät huutaneet tässä. Ja linnut alkoivat metelöidä heti aamutuimaan. Niitä on järvellä tosi paljon, erityisesti pelikaaneja mutta myös muita rannoilla viihtyviä suurempia tai pienempiä lintuja. Lämpöä oli auringon noustessa +13 ja muutaman hetken kuluttua 20. Taitaa tulla taas kuuma päivä.

Suoritettiin aamukävely läheiseen edesmenneeseen venesatamaan, jossa oli rutikuiva veneallas, veneiden raatoja maissa ja muuta romua.



Vene on raato, mutta ei daamit!

Ennen kaikkea hiivimme kuitenkin rantamuurille katsomaan pelikaaneja, joita olikin valkoisina lauttoina paljon. On se vaan komea lintu, tuo iso valkoinen pelikaani joka liitelee uskomattoman komeasti ihan veden pinnassa. Ja joukossa oli muutama tummempikin yksilö.

Lindholmeilta tuli viesti, että olivat kahden aika pitkän ajopäivän jälkeen New Mexicon Columbuksessa, siellä mihin vapaustaistelija Pancho Villa joukkoineen teki yllätyshyökkäyksen 1916. Aika haipakkaa ovat menneet kohti Texasia ja Floridaa.

Ja liikkeelle piti meidänkin lähteä, vaikka tänään oli lyhyt matka. Salton Sea loppui vähitellen ja kuivuneet rannat muuttuivat hedelmällisiksi viljelmiksi; taatelipalmuja, paprikoita ja erilaisia sitruksia. 50 km ajon jälkeen palasimme Indiossa taas meren pinnan tasalle 60 m syvyydestä. Samalla elämä vilkastui, kun alkoi Palm Springsin laakson parempiosaisten alue, oli Coachella, Indian Wells, Palm Desert, La Quinta, Rancho Mirage ja muita toisiinsa kiinni kasvaneita kaupunkeja. Jo istutuksista ja veden käytöstä havaitsi, ettei oltu ihan surkeimmilla alueilla. Samoin kadun nimistä, (Marilyn) Monroe Avenue, Frank Sinatra Drive, Gene Autry Trail.. viihdealalta  tuttuja nimiä. Monet heistä viettivät ennen vanhaan vapaa-aikaansa juuri Palm Springsissä.

Palm Springsin keskustassa pysähdyimme autohuutokaupan/-myymälän pihalla ihailemaan mitä erikoisempia vanhoja ja uudempiakin pelejä. Kyllä autot ennen olivat sentään jotain ihan muuta!

Keskustan jälkeen sukelsimme suurelle tuulivoimaloiden alueella. Niitä oli tien vieressä aika tiuhaan sullottuna ainakin tuhat tässä tuulessa ja kuumuudessa laiskasti pyörivää myllyä, ja lähialueilla autiomaassa kukkuloiden rinteillä monin verroin enemmän.

Saavuimme hyvissä ajoin parista aikaisemmasta kerrasta tuttuun pieneen leiriin, jossa oli lämpimät uima-altaat luonnon mineraalivedellä ja maasta tulevalla lämmöllä. Olemmehan aivan San Andreaksen vajoaman vieressä, joten tässä ”paikallisessa Islannissa” esiintyy aika runsaasti maalämpöä. Iso allas oli 34-asteinen ja poreallas n. 40. Kun ulkona oli yli 30 astetta, ei juuri tarvinnut palella. Ohjelmaan kuuluikin sekä iltapäivä- että iltapulikointia täysikuun valossa. Täällä altaat ovat auki aina.

Saimme Kivisiltä viestin, että he olivat Ikosten kanssa tosi kivassa leirissä Malibussa Tyynenmeren rannalla. Myös Mäkivirrat olivat Malibussa. Johanssonit puolestaan lähtivät viimeisinä Las Vegasista ja olivat myös Californian puolella Calicon vanhan hopeakaupungin leirissä Barstowin kupeessa. Huomenna varmaan olemme isolla joukolla Anaheimissa.


( Päivitetty: 30.10.2012 16:58 )

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 3.400




 28.10.2012 05:31

TORSTAI 25.10.

 Tucson Estates – Lukeville, Organ Pipe Cactus National Monument, Twin Peaks Campground

Ajomatka 257 km, YHT. 5.845 km

Kojootit taas lauloivat yöllä kilpaa lähiasukkaiden koirien kanssa, joita täällä maalla ei tunnu olevan vähän. Aamulämpö oli vain +7, mutta olihan aurinko taas herännyt töihin. Pian oli shortsikeli ja kävivätpä rohkeimmat aamu-uinnillakin.

Ensimmäinen kohteemme tänään oli Kitt Peakin suuri tähtitorni, joka näkyi maantie 86:lle lähes 50 km päästä. Vuori oli sikäli erikoinen, että sen lähiympäristössä on joka suuntaan aika matalaa, joten huippu erottui hyvin. Tutkimusasema sijaitsee keskellä suurta tuhansien neliökilometrien kokoista Tohono O´odham –intiaanireservaattia. Taas kerran reservaatin tunnistaa ankeista asumuksista ja roskaisista tien varsista, vaikka tämä ei ollutkaan pahimmasta päästä.

Tie nousi vähitellen melkein 1.000 m korkeuteen, mutta itse tähtitornille johtava tie se vasta ylämäki olikin. vajaan 20 km matkalla noustiin melkein 1.100 m ylemmäksi n. 2.050 m korkeuteen. Näköalat olivat sen mukaiset ja vaikka aurinko paistoi täydeltä terältä, ilmassa oli vuoriston viileyttä.

Ei aikaakaan kun Sanaksenahot ja Lindholmit kipusivat samalle parkkipaikalle. Aikaisemmin täällä olivat käyneet ainakin Grönholm/Lahdenperä, Ikoset ja Jensenit. Paikalla oli myös muutama bussillinen koululaisia. Pääsimme katsomaan auringonpilkkuja ja –liekkejä kahdella aika pienellä aurinko-kaukoputkella. Näky oli tietysti kaunis ja maallikolle harvinainen.

Ari tutkii aurinkoa

Vieressä oli myös jättikokoinen aurinkoputken tunneli ja torni, pituudeltaan melkein 300 m, mutta se tutki juuri nyt pikkuruista Mercuriusta. Opastuskeskuksen näyttely oli valaiseva ja piipahdimme vielä katsomassa suurta 4 m peilillä varustettua isointa kaukoputkea. Se oli melkein 60 m korkeassa tornissa, mikä rakennelmana vastasi 18-kerroksista taloa. Itse peilikaukoputki oheislaitteistoineen tosin oli niin erikoisen näköinen, ettei sitä kaukoputkeksi olisi ilman opastajan vakuuttelua arvannut.

Tämän yliopistojen yhteenliittymän omistaman alueen monessa tähtitornissa työskentelee noin 75 tiedemiestä, enimmäkseen öisin. Asuintalon kohdalla olikin huomautus: päivänukkujia, pyydetään hiljaisuutta.

Sitten vaan sama mutkitteleva mäki alas. Lähes puoleen tuntiin ei tarvinnut kertaakaan painaa kaasua, riitti kun piti moottorijarrutuksella vauhdin kurissa. Päätien oli sitten sitäkin suorempi ja pian oltiin reservaatin hallintokaupungissa Sellsissä, jossa piipahdettiin kaupassa ja kaffeilla. Eipä ollut suurempaa kehumista tässäkään ympäristössä, vaikka oli reservaatin siistimmästä päästä.

Quijotoan kylän hautausmaa oli yhtä erikoinen kuin ennekin, mutta siistimpi. Jostain syystä siellä oli käynnissä yleissiistiminen ja tekokukkia yms. koristeita oli kipattu maastoon alueen laidalle. Myös tien varren ristejä oli tänä vuonna selvästi vähemmän kuin viime vuonna, mikä lie syynä. Se mikä kiinnitti tällä alueella huomiota, oli suurten ja vanhojen kaktuksien määrä. Monihaaraisia saguaroja oli enemmän kuin missä muualla käymillämme alueilla, kansallispuistot mukaan lukien.  Saguarothan alkavat haarottua n. 70 vuotiaina.

San Simonin ränsistyneen autiomaankylän jälkeen oli vuorossa alakuloinen Why – mistä lie tuokin nimi kotoisin, sehän tarkoittaa ”Miksi”. No, sitä mekin ihmettelimme ja jatkoimme 35 km etelään lähelle Mexicon rajaa harvinaisten urkupillikaktusten (organ pipe cactus)kansallispuistoon. Siellä leiriydyimme kolmen auton voimin maailman ainoaan maisemaan, jossa näitä kaktuksia esiintyy suuremmassa määrin. Ne viihtyvät vielä karummissa oloissa kuin saguarot.

Organ Pipe kaktus

Auringon laskiessa vietimme yhdessä meksikolaistyylisen ruokailuhetken Sanaksenahojen pöydän ääressä lämpimässä säässä, mutta tuuli oli nousemassa aika kovaksi.

Johanssoneilta tuli viesti Las Vegasista, siellä oli paikalla kuusi autoa ja nyt yritettiin puuhailla lippuja drag race kisaan ja isoon härkärodeoon. Sireenit puolestaan olivat Californian puolella Desert Hot Springsissä kuumien altaiden äärellä. Rauhalat olivat matkalla San Diegoon, jossa Nevalaiset ovat jo olleet jo yhden yön.

PERJANTAI 26.10.

Organ Pipe Cactus Park

Ei ajoa

Enää viikko autojen luovutukseen, haikeat tunnelmat lähestyvät. Huomenna Lindholmit eroavat porukasta ja suuntaavat mantereen poikki Floridaan. Heillä on vielä koko marraskuu aikaa nautiskella asuntoautoilusta ja asettuvat sitten talveksi Hypolyxin asunnolleen..

Lämmin mutta tosi kovatuulinen yö, aamulla +16 astetta ja tuuli jatkui. Onneksi Sonoran autiomaan pensaat ja kaktukset ovat piikikkäitä, pöytäliinamme löytyi aamulla vain viiden metrin päästä puskiin tarttuneena. Painona oli ollut kiviä, mutta ei auttanut. Yksi lenkkari majaili auton alla aivan keskellä. Ja tuuli näytti jatkuva puuskaisena.

Lämmintä kyllä taas riitti, mutta sehän sopi loma- ja oleskelupäivään. Tänään monet automme pysyivät paikoillaan, kolme täällä urkupillikaktusten seassa ja seitsemän Las Vegasissa, nimittäin myös Nummelinit olivat siellä ennen lähtöään Death Valleyn hiljaisuuteen.  Kuuden hengen porukka (Johanssonit, Mäkivirrat, Kivinen ja Jensen) oli Las Vegasin drag racessa ainakin yhtenä päivänä. San Diegon suunnalla taitaa olla 3-4 autoamme.

Puhelimen kanssa täällä on nyt sellainen koominen juttu, että koska olemme 7 km päässä Mexicon rajasta, kuuluvuuden USA:n puolella takaavat meksikolaiset operaattorit, ottavat nekin rahat kotiin.  Ja sehän puolestaan merkitsee meidän USA-puhelimelle ulkomaan puheluita, joihin emme ole T-Mobilen nerokkaalla systeemillä oikeutettuja. Suomi-kännykät toki toimivat.

Päivä kului ulkoilun merkeissä, sillä Organ Pipen porukka lähti autiomaakävelylle 3,5 km päässä (yht. 7 km) sijaitsevalle Victorian pienelle hyljätylle hopeakaivokselle. Kaktusten seassa meni välillä lähes huomaamaton polku, joka laskeutui muutaman kuivan puron uoman poikki. Kaivosalue muodostui huolella suljetuista käytävistä ja puoliksi romahtaneesta kivirakennuksesta. Kylteissä ei ollut mitään mainintaa toimintavuosista, yritetään huomenna kysellä opastuskeskuksesta, mitä rangerit tietävät.  Kolmen tunnin retken aikana lämpötila autiomaassa nousi selvästi ja korkeimpien paikkojen puuskainen tuuli oli tervetullut. Eväät ja juotavaa pitää täällä vaellellessa olla mukana.

Retki alkaa

Iltapäivän kuumuudessa sitten toivuttiin melko raskaasta retkestä ja Lindholmien viimeisen yhteisen illan
kunniaksi nautittiin hieman kuohujuomaa sekä amerikkalaiset pannukakut. Sanaksenaho soitteli tietokoneestaan pääasiassa hyvää vanhaa suomalaista musiikkia. Tuuli yltyi iltapäivän mittaan yhä kovemmaksi ja kuu lähestyy aavemaisesti valoisinta aikaansa. Lämpöäkin oli illalla vielä yli 20 astetta.

Naapuriin oli tullut saksalainen Ford Transit -matkailuauto. Edellisenhän näimme Tombstonessa ja sillä tuli aamulla joku kovaääninen riita leirin isäntäväen kanssa. Myöhemmin leirissä kävi oikein U.S. Marshall kyselemässä oliko kaikki hyvin. Omissa oloissaan tämäkin saksalainen autokunta pysyi.

LAUANTAI 27.10.

Organ Pipe Cactus Park – Dateland, Oasis RV Park

Ajomatka 211 km, YHT. 6.056 km

Lämmin ja tuulinen yö. Aamulla +15 ja vähemmän puuskaista tuulta. On aika lähteä kohti Californiaa, paitsi siis Lindholmeilla, jotka lähtevät tasan päinvastaiseen suuntaan. Jutusteltiin hetki saksalaisnaapureiden kanssa, Lindholmin Ari vieläpä oikealla kielellä. Olivat laivanneet autonsa Antwerpenistä keväällä Halifaxiin ja ajelleet sieltä Alaskaan ja takaisin. Nyt pysyttelevät pari kuukautta näillä nurkilla ja ajavat sitten Texasin ja Meksikonlahden rantoja Floridaan ja pohjoiseen Baltimoreen, josta auto laivataan huhtikuussa takaisin Eurooppaan. Vuoden reissu siis.

Hyvästeltiin Lindholmit ensimmäisen kerran ja ajettiin puiston opastuskeskukseen. Tarkoituksena oli selvittää eilisen Victoria –kaivoksen ajankohta, mutta yllättävää kyllä se ei selvinnyt. Ranger sanoi että kun tämä kansallispuisto perustettiin 1937, kaivos oli ollut jo pitkään kiinni. Esitti arvion että toiminta loppui joskus edellisen vuosisadan vaihteen tienoilla.

Matka suuntautui poispäin Mexicon rajalta ja ennen Why´n kylää saimme ties kuinka monennen kerran kaivaa passit esille, kun suuren mittakaavan rajavartiosysteemi, Border Patrol selvitti henkilöllisyyksiä, erittäin ystävällisessä hengessä kylläkin. Suomen passi oli taas kerran vahvaa valuuttaa.

Ahon (Ajo) kaivoskaupungissa (kuparin kaivaminen aika lailla lopetettu) pysähdyimme erilaiseen keskustaan. Valkoisine kirkkoineen ja katettuine puistoa ympäröivine jalkakäytävineen näkymä oli erittäin meksikolainen. Joimme puiston laidalla Oasis (keidas) -kahvilassa Lindholmien kanssa eroajaiskahvit, sillä tästä kylästä he kääntyivät takaisin Tucsonin suuntaan ja edelleen kohti Floridaa.

Kahvila oli kylläkin farssi, sillä vaikka siinä oli ulkopöydät, kahvin kanssa ei saanut mitään pulla-tyyppistä. Vain menusta tilaamalla olisi saanut jotain palan painikettä, joten tyydyimme hakemaan bagelsit autosta ja niiden kera homma alkoi sujua.

Ajo on muuten sama kylä, jonka antiikkiladosta Martineerot ostivat viime vuoden matkalla komean valurautakamiinan, joka nyt lämmittää kylki punaisena Turun suunnalla. Lato oli nyt kiinni, mutta ulkona oli tavaraa vaikka kuinka. Taas tulee mieleen, mitenkähän vartioimattomat tavarat pysyisivät Suomessa ojennuksessa vastaavassa tilanteessa.

Matka suuntautui edelleen pohjoiseen halki autiomaan ja Barry M. Goldwaterille nimetyn ilmavoimien harjoitusalueen Gila Bendin vaivaisen oloiseen pikkukaupunkiin. Pyörähdettin sen huimassa turistipuodissa ja sen jälkeen matka  vei I-8 tietä kohti San Diegoa. Nyt alkoi näkyä ja kuulua taisteluhelikoptereiden säveliä. Aivan leirin yli lensi koptereita moneen otteeseen – ja jos se hiljenee, niin onhan 400 m päässä vilkas junanrata.

Koska päivä oli jo sen verran pitkällä, päätimme jäädä Datelandin taatelipalmujen tuntumaan leiriin, jossa oli paitsi kuuma (varjossa n +32 ja auringossa sietämätöntä), myös uima-allas ja aika hyvin toimiva netti, kunhan leirin isäntä ensin korjasi sen. Sanaksenahot olivat meistä 60 km edellä, mutta emme motivoituneet menemään yhtä pitkälle. Taidamme tavata huomenna Salton Sealla.

Lojuimme tuokion kivalla uima-altaalla ja suihkimme sen päälle. Täällä on nimittäin odotettava auringon laskuun, että keli viilenee sen verran että ruoka alkaa maistua. Voisihan sitä ilmastoinnilla tietenkin viillyttää jenkkityyliin, ne nimittäin hyrräävät pitkin päivää, mutta se tuntuu jotenkin turhalta kun viilenee muutenkin.

Vieraskirjasta selviää aika monen matkalaisen tämän hetken kuviot, joten piipahtakaapa taas silläkin puolella.


( Päivitetty: 28.10.2012 06:02 )

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 4.000



©2018 Matkailuautolla Usassa syksy 2012 - suntuubi.com