Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

22.11.2012

Nyt en muista oliko se Carabellessa vai edellisenä yönä, mutta Hilkalle sattui hassu tapaus. Yöllä hän heräsi ja ihmetteli mitä viileän kosteata hänen päällään oli. Hilkka pisti valot päälle, ja hänen päällään oli pieni beige sammakko. Hän nappasi sen ja päästi ulos. Emme tiedä, kuinka kauan se oli autossamme viihtynyt, mutta välillä meillä kyllä oli kärpäsiä, joten syötävää oli varmaan riittänyt.

Aamulla jatkoimme kuitenkin ilman tätä sammakkoa kohti seuraavaa yöpymispaikkaa Old Townissa. Emme olleet valinneet mitään erikoista nähtävyyttä matkan varrelta, koska meren ranta ja muutama silta oli jo sinällään nähtävyys. Tuskin mikään varsinainen nähtävyys olisi edes ollut auki, koska oli ”thanksgiving day”, joka on yksi täkäläisten tärkeimmistä vapaapäivistä. Liikenne ei ollut liian ruuhkaista, mitä nyt porukka matkalla syömään kalkkunaa sukulaisten luokse. Välillä oli kyllä hiukan yksitoikkoisia sisämaataipaleita, mutta kauniissa ilmassa matka sujui mukavasti. Lopulta saavuimme Old Town RV Resortiin, joka oli jo hiukan ajan patinoima, mutta aivan siisti. Isäntä piti toimistosta soittaa paikalle ja rekisteröinti sujui sutjakkaasti. Saimme hyvän paikan isännän ohjatessa parkkeeraamista. Tämän jälkeen hän kehotti osallistumaan järjestämäänsä kiitospäivän ruokailuun. Kaikki vakituiset leiriläiset toivat valmistamiaan pöperöitä, niin että pöydät notkuivat herkuista. Isäntä itse oli paistanut kalkkunaa ja kinkkua, joita kumpaakin oli yllin kyllin.

Häpeissämme sanoimme, ettei meillä ole mitään valmista, mutta kaikki sanoivat, että se on selvää, kun vasta tulimme. Olihan meillä sentään omat lautaset ja aterimet ja juomana vettä, koska eihän sitä koskaan tiedä.

Nyt tiedetään, että joillakin oli olutta naamioiduissa pulloissa ja joillakin vielä vahvempaa sekoitusta kannellisissa styrox-mukeissa.

Istuimme kahden Minnesotalais pariskunnan kanssa, joista toisella rouvalla oli sukujuuret saksassa ja hänen mies oli sukuaan norjalainen. Toisen pariskunnan äidin paras ystävätär oli pohjois Minnesotassa ollut suomalainen rouva. Saksalais-Norjalainen pariskunta oli menossa joulukuun ensimmäiseksi päiväksi Fort Myersiin Rv Resortiin, jossa he vuosittain olivat jonkun kuukauden.

Aterian jälkeen jotkut olivat enemmän tai vähemmän hiprakassa, mahat olivat pullollaan ja ihmisillä hyvä mieli. Eräs kaveri kertoi olevansa Evergladesta ja yritti saada meitä lähtemään sinne. Hän oli aika iloisella tuulella ja me ilmoitimme, että tulemme varmasti myöhemmin, mutta nyt meidän oli mentävä Fort Myersin kautta Fort Lauderdaleen. Menimme ajoissa nukkumaan, jotta pääsisimme matkaan ajoissa. Päätimme, että ystävälliselle isännälle on lähetettävä jotain mukavaa suomalaista jouluksi kiitokseksi ystävällisestä vastaanotosta.

 

23.11.2012

Aamukahvin jälkeen kiitimme ja hyvästelimme kaikki hereillä ja näkyvissä olevat ja lähdimme eteenpäin. Old Townista oli ajelu melko pitkään sisämaa-ajelua metsäisillä teillä. Välillä oli joku pienempi yhteisö, mutta luultavasti suuremmat ovat meren tuntumassa. Täällä ei kuitenkaan rannan tuntumassa kulkenut jatkuvaa tietä, ainakaan kartan mukaan..

Ajoimme läpi Lebanon Stationin, Crystal Riverin ja Homosassa Springsin kunnes vihdoinkin Spring Hillsin jälkeen palasimme Meksikon lahden tuntumaan. Täällä alkoi jälleen lähes jatkuva liikekeskusten ketju. Näillä paikoilla ne ovat niin toistensa kaltaisia, että jos sinut sinne silmät ummessa viedään, et varmasti tiedä edes oletko Atlantin vai Meksikon lahden rannalla. Auringon suunta on lähes ainoa, mistä voi suunnistaa. Tietysti kartan mukaan myös paikkakuntien nimistä saa sijaintinsa selville.

Sivuhuomautuksena on sanottava, että jos navigaattorityttö joskus jotain kosii, kannattaa todella harkita. Niin itsepäistä naista en vielä ole tavannut. Onneksi tekniikan avulla sain hänet hiljaiseksi. Ihmettelette varmaan, että miksi sitä yleensä pitää pitää päällä. Ensinnäkin, kun Hilkka unohti kellonsa Carrabelleen, on navigaattori ainoa oikean ajan näyttävä kello. Lisäksi on melko mukavaa seurata, kun se valkoinen ohjausnuoli, joutuu koko ajan muuttamaan suuntaansa. Se ei kuitenkaan ole äänessä koko ajan.

Loppumatka Palm Harbouriin, jossa seuraava alennusleiri sijaitsi, kulki tyypillisten senior ja  snowbird yhteisöjen läpi. Paljon muistutti taas West Palm Beachin, Lake Worthin ja Boca Ratonin ym seutuja.

Bay Airen RV Resort oli nk. adult leiri, joten lasten kimakkaa ääntä ei ollut ja olutpulloja ei kauheasti tarvinnut piilotella. Vastaanotto oli jälleen erittäin ystävällistä ja avustavaa. Moni näistä RV Parkeista oli selvästi vakituisten ja pitkäaikaisten asiakkaiden täyttämiä. Osassa on ”kiinteitä” mobile homeja, jotka vaikuttavat rekalla paikalle tuoduilta taloilta. Ainakaan pyöriä ei läheskään kaikissa näy, vaan alaosan peittää ristikkoritilä. Osa kiinteän näköisistä ”taloista” taitaa olla vuokrattavana samalla tavalla, kuin meillä usealla campingalueella olevat mökit. Ilta oli jälleen lämmin, mutta aamuyöstä oli jopa lämmitys laitettava päälle.

 

24.11.2012

Aamulla oli taas heti lämmin, kun aurinko oli noussut. Nyt on enää yksi kuukausi jouluaattoon, eikä edes kuulemma ainakaan Etelä-Suomessa ole lunta. Naapurillamme, jonka kanssa kiukan rupattelimme, oli lumiukko pihalla. Kysyin: Mistä he olivat lumen saaneet. He paljastivat, ettei se ollut oikeata lunta :-D. Kun kerroimme minne olimme matkalla, sanoi rouva, että hän haluaa mukaan. Sen jälkeen hän kuitenkin sanoi haluavansa Austraaliaan. En ole varma oliko hän kotoisin sieltä, mutta täkäläistä englantia hän kuitenkin puhui, ei siis aussienglantia minun ymmärtääkseni.

Jatkoimme matkaa kauniissa auringonpaisteessa kohti St. Petersburgia, joka ei ole Suomenlahden pohjukassa, vaan Tampa Bayn rannalla. Emme ajaneet itse kaupunkiin emmekä myös Tampaan, koska ne ovat jälleen hiukan ahdistavan tuntuisia monine pilvenpiirtäjineen. Seurasimme rannan tuntumassa olevaa tietä, kunnes ylittääksemme Tampa Bayn suuaukon oli hetkeksi mentävä jopa Interstate 275:lle, koska se oli ainoa mahdollinen silta, ellei halunut kiertää koko melko suurta lahtea. Silta oli maksullinen ja maksoi kokonaista yksi dollari kaksikymmentäviisi senttiä. Paljonkohan bensaa olisi kulunut siihen lahden kiertämiseen. Kotimmehan on kuitenkin kohtuullisesti ryyppäävä Ford-tyttö, kuten alkuvaiheen kirjoituksissa kirjoittelin. Luulen, että säästimme kympin ellei kaksi.

Silta itsessään oli komea ja pitkä ja korkeita valtamerilaivojen ylittäviä kaaria oli kumpaankin suuntaan kaksi. Taitaa mennä aika paljon liikennettä parhaana aikana, jos on laskettu kulujen peittyvän $1,25/auto. Voihan olla, että rekat maksavat enemmän ja sillan  alittavat alukset ehkä myös maksavat.

Jatkoimme matkaa rannan tuntumassa paikkakuntien läpi, joiden nimet olivat tuttuja sekä maantiedosta, että esimerkiksi vanhasta stadilaisesta ravintolamaailmasta. Varmaan joku tunnistaa nimen Palmetto. Sehän oli Ruskeasuon ratsastushalleilla oleva ravintola, josta väärennetyllä teinikortilla sai paukun. Sitä harva tietää, että tähän herra Björkelundin ravintolanpito virallisesti päättyi, mutta rouva Björkelund sai uudet uuteen paikkaan. Näin syntyi legendaarinen Musta Hevonen Etelä-Haagaan. Kun pariskunnasta aika jätti, jatkoi poika jonkin aikaa. Hän myi kuitenkin ravintolan Palacen entiselle hovimestari Jäderholmille, joka sai sen jälleen siksi aikaan kukoistamaan, kunnes itse myi sen edelleen. (Mahd. virheet saa korjata.)

Näitä nimiä on niin paljon, että suosittelen Floridan kartan hankkimista tai ainakin Google mappia. Näiden hienojen paikkakuntien läpi ajoimme kuitenkin kohti Fort Myersin luona olevaa  Fox Mobile Home & RV Parkia. Paikka oli ensin hiukan piilossa, mutta löytyi helposti. Manager otti meidät ystävällisesti vastaan, mutta ajaessani auton helposti parkkeerattavaksi, kertoi Hilkalle, että yleensä minimi yöpymismäärä on kolme yötä. Me saimme kuitenkin jäädä vain yhdeksi yöksi. Hän oli tyytyväinen Passport Americaan ja kertoi, että tätä kautta hän oli saanut paljon uusia asiakkaita. Olimme hänen ensimmäinen suomalainen asiakas, mutta edellisenä vuonna oli ollut useampi saksalainen. Näin kai täällä ajatellaan, että Eurooppa on yksi ja sama asia. Niinhän mekin, että Amerikka on, vaikka näiden mailien aikana olen oppinut, että ei ole.

RV Park oli jälleen nk. adult- eli aikuispaikka eli lapsia ei näkynyt. Lapsiperheet ehkä tästä loukkaantuvat, mutta välillä on hyvä, että lapset leikkivät omissa leireissään ja homekorvat homehtuvat omissaan. Täällä oli vielä enemmän vakituisia asiakkaita ja myös enemmän kiinteitä ”mökkejä”. Meininki oli kuitenkin rento ja jotkut joivat jopa liikaa. Häiriötä ei kuitenkaan ilmennyt, vaan ystävät taluttivat hellävaroen pois nukkumaan. Me emme osallistuneet karkeloihin, mutta kyllä me omissa oloissa pari sangriaa nautimme.

 

25.11.2012

Kuukausi 1. joulupäivään ja herätys. Taas oli jossain vaiheessa käytettävä lämmitystä, mutta auringon noustessa oli auto lähes kuuma. Keitin taas kahvit ja paahdoin rusina-kaneli baagelit. Joululimpun tapainen herkullinen Publixin leipä oli parempaa paahtamattomana. Aamiaisen jälkeen lähdimme moikaten EdisonFord Winter Estate museoon, jonne oli valtavat vajaa 6 mailia. Paikalla meidät ohjattiin asunnollemme sopivalle parkkipaikalle ja lähdimme lipun ostoon. Otimme omatoimi audiolipun joka maksoi 20 taalaa per henkilö.

Olin aina aikaisemmin ajatellut, että Thomas Alva Edison on omalaatuinen aikansa Pekka Peloton. Kaveri oli sekä Pekka Peloton, että liikemies. Elämänsä aikana hän oli saanut yli 9000 patenttia, jotka olivat tärkeitä. Me muistamme kaikki hehkulampun, joka aikanaan oli varmasti tärkein, mutta esim lithiumakku oli jo hänen keksimänsä – ja n. 9000 muuta. Voi olla, ettei ilman hyvää vanhempaa ystäväänsä Henry Ford olisikaan koskaan tullut sellaiseksi teollisuusneroksi, joksi tuli. Edison-Fordin talviasunnot olivat kuitenkin maulla tehty eikä ollenkaan samanlaista yliampumista, kuin esim Flaglerilla. Ehkä Flagler oli vielä rikkaampi, muttei Thomaksella eikä Henrylläkään rahapulaa ollut.

Tämäkin museo on sellainen, että kannattaa etsiä edullisia lentoja ja tulla itse paikan päälle. Hätätilassa löytyy herroista lähes oikeata tietoa Wikipediasta. Jostain kuulin kyllä, ettei Wikipediaan voi aina luottaa, mutta pääosin se on aika oikeassa.

Miellyttävän museokierroksen jälkeen oli vihdoinkin suunnattava itään. Olin eri tietolähteistä löytänyt Palm Beach Countyn ylläpitämään John Prince Park Campgroundin.

John Prince Park on suuri kokonaisuus, josta löytyy lähes kaikille liikkujille ja ulkoilijoille paikka. Me olimme jo viime talvena käyttäneet hyväksemme John Princen Golf Driving Rangea. Nämä eivät ole ilmaisia, mutta maksu on asiallinen, ei voittoa, vaan ylläpitokustannukset hoidetaan.

Ajomatka oli n. 150 mailia ja aika yksitoikkoista. Lähestyessämme noin puolessa välissä olevaa Okeechobee järveä, yleistyi sokeriruokoviljelmät.  Näillä leveysasteilla satoa saa ympäri vuoden. Osaa pelloista muokattiin, osa oli ”oraksella”, osalla oli lähes kypsää kamaa ja osa oltiin juuri korjattu ja valtavat rekat häkkiperävaunuineen veivät ruokoja jatkojalostettavaksi. En tiedä, mutta epäilen, että siitä nykyään tehdään etanolia, jota täällä on yleensä vähintään 10% bensassa. Karibialla siitä kai tehdään myös etanolia, mutta siellä sitä kutsutaan rommiksi.

Okeechobee-järven itäpäässä saavuimme Bellegladeen. Täällä olimme viime tammikuussa käyneet golfaamassa kentällä, joka lähenteli luonnonkenttää. Hintakin oli luonnonläheinen, muistaakseni 10 taalan paikkeilla. Taas jatkoimme sokeriruokoviljelmien keskellä jo ”tuttuja” teitä. Ei ollut eroa tiellä kuin tiellä. Nyt sai navigaattorska taas höpöttää.

Lopulta alkoivat jälleen tutun näköiset kauppakeskukset täyttämään tienvierustoja. En vain muistanut, että maileja oli kaikilla teillä niin paljon. Lopulta olimme Congress Avenuella. Taas piti jatkaa useampi maili, ennenkuin &¤#%¤ska ilmoitti maalipaikan olevan oikealla. Ei ollut, joten yritimme uudelleen. Tiesin, että varsinainen puisto on tien toisella puolella, mutta kai nyt taivas tietää. Ei vaan tiennyt. Parin kokeilun jälkeen tarkistimme kadun numeron ja teimme U-käännöksen, joita varten täällä on oikein tehty käännöspaikat.

Hilkka onneksi huomasi ollessamme taas uudella U-käännös kokeilulla, että tuossahan se numero on. Se oli päinvastaisella puolella, kuin Nüvi-hempukka ilmoitti.

Nyt oli helppo ajaa John Prince Park Campgroundin officille reksiteröitymään. Herttaiset tyttelit ottivat minut ystävällisesti vastaan. Näytin Floridan ajokortin ja sain residens-alennuksen, joka oli yli yhden taalan. Saimme hienon järvenrantapaikan, jossa olisi tarkoitus siivota auto luovutuskuntoon ja tyhjentää turhat tavarat jo Hypoluxon asunnolle.

Rantapaikan ainoa vaara voisi olla käärmeet ja alligaattorit, joista varoitetaan. Taitavat käärmeet olla vaarallisempia myrkyllisyytensä takia. Alligaattoreita en usko niin isoja tässä järvessä olevan, että ne kokonaisia ihmisiä syövät, korkeintaan jonkun raajan.

Eivät tiedä Heikki ja Marja Tuutti, kuinka lähellä olemme. Navigaatorskan mukaan 6,4 mailia, mutta siihenhän ei voi luottaa kuten kai tiedätte. Olimme ottaneet siivouksen sun muun takia ainakin kaksi yötä, joten aloin kirjoittaa ja, oliko se Kaarakaisen Ollin vai Sanaksenahon Harryn keksimä, nauttia sangriasta. Huomenaamulla saa onneksi nukkua ajattelematta, että klo 11.00 on lähdettävä. Täälläpäin se on ollut virallinen irroittautumisaika. Lännempänä sai usein nukkua kauemmin, jos oli tarvetta. Yleensä ei ollut.  

 

 

 

 

©2018 Matkailuautolla Usassa syksy 2012 - suntuubi.com