Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

01.11.2012

Herätys marraskuun ensimmäiseen aamuun tapahtui tunnin "myöhässä". Silmätippahälytys ei ollut huomioinut, että olimme siirtyneet yhden aikavyöhylleen itään, joten tunti väheni nukkum-ajasta. Olimme kuitenkin Pecosissa, joten aamutoimien ja skypettelyn jälkeen hivuttauduimme hiljalleen kohti West of the Pecos Museumia. Museo oli viehättävä vanhaan malliin rakennettu 3-kerroksinen rakennus, jossa oli vaikka mitä 1800-luvun lännen tavaraa. Siellä oli ajan henkeen sisustettuja huoneita ja vaikkapa malli lääkärinvastaanotosta. Oli myös valtavasti vanhoja satuloita ja "skoobari"-hattuja. Pari versiota Pecos Billin kuvista oli myös siellä. Lapsuuden sankarini löytyi siis nyt. Tai ei oikeastaan, koska sarjakuvasankarini Pecos Bill olikin italialaista tuotantoa ja aivan erilainen kuin lännen legenda Pecos Bill. Museon vieressä Hilkka kuvasi myös replican tuomari Beanin oikeustalosta. Beanhan oli mies, koka loi lain joka oli voimassa Pecosista länteen. Hän myös nimesi kotikaupunkinsa Langtryksi suuresti ihailemansa Lillian Langtryn kunniaksi. Bean valitettavasti kuoli jokunen kuukausi ennenkuin Lillian Langtry vieraili kaupungissa.

Pecosista lähdimme etelään Saragosan ja Balmorhean kautta Fort Davisiin. Saragosaan saakka oli pelkää suoraa tietä tasankojen läpi. Tasangoilla öljypumput pumppailivat öljyä ja tankkiautot ajoivat edestakaisin. Balmorheassa kävimme erään State Parkin portilla, mutta emme viitsineet maksaa 7 taalaa nähdäksemme vesilähteen. Jatkoimme Fort Davisia kohti kauniissa vuoristomaisemassa.

Fort Davisissa oli Old Fort Davis National Historical Site, jonne kelpasi Annual Pass maksuksi. Katsoimme videon, joka kertoi linnoituksen vaiheista ja tutustuimme pieneen museoon. Museo oli rakennuksessa, joka oli yksi useammasta miehistötilasta. Kentän toisella puolella oli useampi upseerien asuinrakennus. Fort Davisissa palveli yksi ensimmäisistä afro-amerikkalaisista joukko-osastoista. Siellä oli myös vähän aikaa palveluksessa ensimmäinen West Pointista valmistunut mustaihoinen upseeri Lt. Henry Ossian Flipper.

Fort Davisista suuntasimme kohti Marathonia ja päätimme, että siellä,lähellä kirjoittaudumme johonkin sopivan näköiseen RV-Parkiin. Sellainen löytikin tien poskesta juuri Alpinen rajan ylitettyämme. Se oli pienehkö, juuri omistajaa vaihtanut Cowboys and Indians RV-park. Vähän ihmettelimme hintaa, kun receptionin tyttö laskutti meitltä 30 taalaa. Unohdin ottaa mukaani WiFi koodin ja kas, hetken kuluttua pyyhälsi uusi omistajarouva iloiseti tervehtimään koodi mukanaan. Yhteyksissä oli jotain häikkää, mutta kadun toisella puolella olevalla motellilla oli hyvä ja vahva verkko. Pankkiyhteydet emailit ja skypet saatiin loistavasti hoidettua. Illalla, ennen yöpuuta, kävimme vielä siisteissä suihkuissa puhdistautumassa.

 

2.11.2012

Aamulla nukuimme hiukan myöhempään ja n. 10.30 nousin kahvinkeittoon. Samassa ovelle koputettiin ja omistajarouva tuli 10 taalan setelin kanssa, sanoen toimistotytön veloittaneen meltä liikaa. Olipa ystävällinen ele, pitää toivoa hyvää tulevaisuutta uudelle omistajalle.

Seuraavaksi annoimme navigaattoritytölle tehtäväksi ohjata meidät Langtryyn. Matkan varrella olevat Marathon ja Sanderson eivät ole mitään sykähdyttävää jättäneet mieleen. Matka meni matalia kanjoneita pitkin myötäillen junanrataa. Maisemassa ei ollut moittimista, mutta autiota oli.

Drydenin kohdalla tienristeyksessä huomasin joukon omituisesti teipattuja autoja. Joidenkin maski oli selvästi Mersun. Käännyin takaisin ottamaan kuvia joukosta. Otettuani muutaman kuvan kysäisin puhuvatko he saksaa vai englantia ja vastaus oli kumpaakin. Keskustelin hetken saksaksi ja he kertoivat tosiaan olevansa testimatkalla eikä heitä häirinnyt kuvaaminen. Jälkeenpäin ajattelin, että olisi pitänyt ottaa enemmän ja yksilöllisempiä kuvia. Eipä kuvistani paljoa selvää saa.

Tulimme lopulta Langtryyn, joka oli hivenen päätiestä sivussa ja joen rannassa aivan Meksikon rajalla. Langtryssa oli hieno turistikeskus tuomari Roy Beanin asuintalon esittelyä varten. Täällä selvisi tarkemmin tarinat laista Pecosista länteen, Lillian Langtrysta jne. Tiedot löytyvät paremmin esim. Wikipediasta tai parhaiten käymällä itse paikan päällä. Itse suosittelen jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Langtrysta suuntasimme kohti Del Rioa, jonka läheltä olin bongannut Passport American Buzzard Roost RV Campgroundin. Paikan edessä oli myös saluuna, joka oli vissiin saman omistajan. Leiri oli hieman nuhruisen näköinen ja niin myös asiakkaat, jotka suurimmaksi osaksi vaikuttivat pitkäaikaisilta asukkailta. Palvelu oli kuitenkin erittäin ystävällistä ja sievä pyylevä omistajarouva teki kaikkensa, että kaapeli-TV ja WiFi toimii. Naapurina meillä oli iäkäs (83v) professori, etunimeltään Paul, Wisconsinista. Hän oli eräänlainen snowbird, vaikkei sitä sanaa halunnut käyttää, koska hän ei ole lintu. Hän oli toiminut kemian ja matematiikan professorina Wisconsinin yliopistossa. Tietoa Suomestakin oli yllättävän paljon. Kertoi pikkupoikana seuranneensa kiinnostuneena kuinka pieni Suomi taisteli ja pärjäsi ryssiä vastaa. Myös Nokia ja sen tilanne oli hyvin hallussa. Professorin sukujuuret olivat Saksassa, mutta hän oli syntynyt täällä, eikä osannut Saksaa. Sensijaan hän harrasti espanjankielen opiskelua. Kaveri oli ihmeellinen "pihtari" ja keräili kaikke roinaa sekä oli ylpeä aina kun löysi esimerkiksi Wal-Martista jotain erittäin edullista. Asuntovaunun ympäristö oli täynnä muovikasseja, joissa oli alumiinitölkkejä sekä polttopuiksi sahattuja kuormalavoja ja muuta tavaraa. Hänellä oli myös hiukan viinan menevä naisystävä. Tätä suhdetta emme oikein tajunneet, koska naisystävä Debbie oli naimisissa ja myös hänen miehensä istui muutaman tovin seurassamme. Istuskelimme ensin auringossa ja myöhemmin nuotion ääressä juoden muutaman oluen. Paul ei montaa ottanut, mutta Debbie kyllä. Debbien mies joi vain limonaadia. Miehen kaveri tuli myös hetkeksi autolla viereemme ja hän oli melko "pätkässä". Debbien mies jopa kysyi, että oliko hän ottanut jotain muutakin. Se ei selvinnyt, mutta hetken kuluttua, juotuaan pari kaljaa, hän kuitenkin sanoi menevänsä vaimon luo ja hyppäsi melko tuiterissa autonsa rattiin ja lähti. Istuttuamme vielä hetken, sanoimme menevämme salunaan kuuntelemaan paikallista karaokea. Paul eikä Debbie tulleet mukaan, koska Debbie ei kuulemma pääse sisälle. Otimme oluet ja kuuntelimme, kun pari pyylevää tyttöä esiintyivät melko hyvin meidän amatöörien mielestä. Välillä, kun kukaan ei rohjennut esiintyä, lauloi itse karaokeisäntä mielestämme falskimmin, kuin asiakkaat. Otin vielä pari bourbon-shottia ja lähdimme RV:lle.

0nneksi naapurimme olivat jo menneet yöpuulle, joten mekin pääsimme.

Ihmettelette ehkä, että mikä hiivatin RV. Se on lyhennelmä sanoista Recreational Vehicle (vapaa-ajan kulkuneuvo), jota yhteisnimitystä jenkit käyttävät asuntoautoista ja -vaunuista. Niitä onkin sitten ihan pienistä tosi valtaviin. Vaunuja on vielä kahta eri tyyppiä eli niitä, jotka muistuttavat eurooppalaisia vaunuja ja sitten pick-upin perässä vedettäviä puoliperävaunuja. Lisäksi on pick-upin lavalle laitettavia koppeja. Kaikki edellämainitut ovat usein varustettu yhdellä tai useammalla "slide outilla" eli levikkeellä. Tällaiset RV:t ovat usein pysköitynä yhtä suuria kuin normaali suomalainen kesämökki. Lisäksi vaunuissa on kunnon vesi-, harmaavesi- ja tummavesisäiliöt. Useimmilla leireillä on myös liitännät niin viemärille, vedelle, sähkölle ja usein myös kaapeli-TV:lle. Suosittelen matkailuautoilua USA:ssa.

 

03.11.2012

Nousimme klo 9 maissa ja päätimme mennä kokeilemaan aamiaista Paulin suosittelemaan Sirloin Stockadeeen, jossa sai viikonlopun aamiaisella syödä kaikkea niin paljon, kuin vain jaksoi 7,99 taalalla. Professori Paul oli jo lähtenyt asioille, joten emme häntä enää tavanneet.  Jätin Paulin vaunun ovelle kiitoslapun edellisestä illasta. Paikalla oli tungosta ja valikoima oli mahtava. Oli pekonia, makkaraa munakokkelia, kinkkua, pannukakkua, kahvia, jäätelöa jne. Söimme melko tuhdin aamiaisen, muttemme sentään ylensyöneet, kuten aika usea oli näköjään tehnyt jo kauan ruumiinrakenteesra päätellen.

Aamiaisen jälkeen jatkoimme pienempiä teitä pitkin ohi Rockspringsin ja saavuimme vihdoin Fredericksburgiin. Täällä hakeuduimme Amiraali Nimitzin museolle. Kokonaisuus koostuu kolmesta museosta eli Pacific War Museum, Admiral Nimitz Museum sekä Pasific Combat Zone. Ostimme liput, jotka olivat voimassa 48 tuntia. Ensimmäisen museon kerkesimme laukata läpi ennen sulkemisaikaa. Museo koostui suureksi osaksi tekstejä ja videoesityksiä. Jokunen lentokone, vene ja muita sotakoneita, kuten tykkejä oli esillä. Ensimmäisen museon jälkeen etsiydyimme Passport American Oakwood RV Resortiin. Paikka oli asiallinen ja alennuksen kanssa vain17,50 taalaa. Tortilla oli jälleen ruokalistalla, koska lihamössöä oli jäljellä ja maku oli meidän mieleen.

 

04.11.2012

Aamiaisen jälkeen jatkoimme museokierrostamme Amiraali Nimitzin museolla, jonka jälkeen menimme etsimään nk ATMmää eli seteliautomaattia. Fredericksburg, kuten nimestäkin voi päätellä, on syntynyt paljolti saksalaisten maahanmuuttajien toimesta. Pääkadulta löytyi esimerkiksi ravintola Auslander Biergarten. Menimme sinne saksalaisen oluen ja ATM:n toivossa. Katukyltissä luki Auslander, mutta kyllä liidulla kirjoitetussa hintataulussa oli ihan Ausländer. Englanninkielessä kun ei ole ääkkösiä, on asia vissiin vieraille ratkaistu kadulla jättämällä ä-pilkut pois. Sekä saksalainen olut että ATM löytyi. Jatkoimme jalan Pacific Combat Zonen etsimistä, mutta emme huomanneet sitä. Auton navigaattorin avulla huomasimme olleemme aivan vieressä. Olimme puoli tuntia myöhässä tasatunnein tapahtuvasta kierroksesta. Istuimme kiltisti kuumassa säässä odottelemassa, kunnes esitys alkoi. Esitys oli mielenkiintoinen, mutta osiot ehkä turhan pitkiä. Amerikkalaiset kyllä olivat kiinnostuneita, mutta sen ymmärtää, kun voi ajatella, että monen isovanhemmat olivat ollet sodassa ja moni siellä kaatunut.

Combat Zonen jälkeen oli aika suunnistaa LBJ:n ranchille. Ensin otimme kuitenkin tankin täyteen eli yli 120 taalalla menovettä hintaan 3,279/gallona. Ajettuamme muutaman mailin oli bensan hinta 3,199/gallona. Kyllä mr. Murphy meitä pihejä koettelee. Täydellä tankilla pääsimme LBJ Ranchille  jossa visitors centerin rouva lykkäsi käteeni CD:n ranch-kierrosta varten ja käski kiirehtiä, niin kerkeäisimme vielä 16.30 alkavaan White House esittelyyn. Kehotti kuitenkin varomaan kauriita, joita liikkui ranchilla vapaana ja paljon. Tietämättä, mitä CD:llä tekisi, huristelimme pitkät matkat Ranch way 1:stä pitkin ja saavuimme juuri parahiksi talokierroksen alkuun, joka erityisesti Hilkkaa kiinnosti. Pakko myöntää, että kierroksen jälkeen olin minäkin kiinnostunut. Ranger kertoi LBJ:stä ylisanoja, joita harvoin kuulee. LBJ:llä oli ensimmäinen "cell phone", joka oli meidän nmt:täkin huomattavasti suurempi ja siinä oli kaksi pitkää piiska-antennia. Hänellä oli myös ensimmäinen langaton television kaukosäädin ja hän katsoi yhtäaikaa komea televisiota. Kirjoja ei ollut paljon, koska LBJ:n ei tarvinnut lukea kirjoja, hän nimittäin tiesi niin paljon. Nyt tiedän, miksi minäkin luen melko vähän. Paljon muutakin tuli esille, mutta vetoan taas Wikipediaan tai mieluummin omaan matkaan paikan päälle. CD jäi palauttamatta kierroksen jälkeen, koska visitors center oli jo kiinni. Selvisi kuitenkin, että pistämällä CD:n soittimeen, voi sopivalla nopeudella kuunnella ranchin tietoja eri kohdissa. Jos muistamme, voimme sen postittaa, mutta eiköhän sekin ole turhaa.

Olin taas etsinyt Passport American leirin eli Lazy L&L Campground & Store. Aikaa oli kulunut nähtävyyksiin niin paljon, että lähestyessämme leiriä pimeni, mutta löysimme perille kuitenkin. Portilla oli ristiriitainen ilmoitus: No Visitors ja kehotus etsiä paikka, jossa ei ole varausta. Maksusta ei tarvitse huolehtia, koska joku tulee aamulla koputtelemaan ja pyytämään rekisteröitymistä ja maksua. Löysimme paikan, mutta emme kytkeneet, kuin sähkön. Vesipistettä emme pimeässä löytäneet emmekä viemäriä viitsineet liittää. Vietimme mukavaa iltaa, mutta emme enää viitsineet tulta laittaa, vaikka sellainenkin paikka oli vieressä. Skypettelimme lapsille, joista osa oli kumma kyllä vielä hereillä.

05.11.2012.

Vaikka olimme valvoneet normaalia kauemmin, emme pystyneet kauaa nukkumaan, kun koko ajan odotimme, koska koputus ovelle kuuluu. Ei kuulunut, mutta lähes kaikki naapurit, jotka olivat bussin kokoisia "diesel pushereita", joiksi jenkit näitä isoja bussinkokoisia kutsuvat, lähti aikaisin ja kytkivät hinattavan autonsa bussin perään juuri meidän edessä. Siinä sitten valtavat dieselit mörisivät, koska jenkit eivät näköjään osaa sammuttaa moottoria. Ymmärtäisin kyllä, jos olisi kylmä ja auto olisi pidettävä lämpimänä, mutta n. 20 Celsiusta ei kylmäksi voi kutsua. Lisäksi ärsyttävä tapa on töräyttää torvella, joka ei ole normaali töötti, vaan lähes laivan törähdys, kun lähtevät. Tämä tapahtuu mihin aikaan tahansa aamusta. Euroopassa saksalaiset ja ryssät käyttäytyvät usein vähän samaan tyyliin - naapureita ei huomioida. Lähdimme liikkeelle officen/storen kautta maksaen edullisen yön. Rouva kassalla sanoi, että olimme toimineet juuri niin kuin pitääkin tullessamme illalla leiriin.

Olimme tälle päivälle varanneet tapaamisen vanhan laivastonkaverin Seppo Grönroosin kaverin Erkki Nevatien kanssa. Erkki oli14-vuotiaana lähtenyt vanhempiensa suostumuksella merille ja seilannut mm toisen laivastokaverini Hannu "Emppu" Grönin laivassa. Erkin tie oli lopulta johtanut USA:han, jossa oli värväytynyt Navyyn eli USAn laivastoon ja joutunut Vietnamiin. Siellä hän oli 19-vuotiaana maannut kranaattitulessa riisipellossa. Erkki oli haavoittunut ja pitkien ponnistelujen jälkeen saa nykyään asiallista veteraaniavustusta vai miksikä sitä kutsutaan. Meilla oli rattoisa juttuhetki stadin kundin kanssa, joka oli asunut mm. Tölikassa Välskärinkadulla ja Rööperissä Albertinkadulla. Itse asuin nuoruudessa Hietalahdenkadulla. Erkin vaimokin oli alkuperältään Punavuoren giltsejä, mutta puhui paremmin englantia, kuin suomea. Maailman pienuus tuli jälleen julki. Viime vuoden matkalaiset olivat tavanneet Erkin San Antoniossa, koska matkalaisten joukossa oli hänen serkkunsa x-vaimo, nykyinen rva Lehtonen. Eihän se ihme ole, että suomalaiset tapaavat näin, mutta minun kytkökset Erkkiin tuli aivan eri suunnilta. Tapasimme Erkin aivan viime tingassa, koska hän oli myynyt ja tyhjentänyt talonsa muuttaakseen Arizonaan, Kingmaniin. Syy muuttoon on, että pojat asuvat toinen Vancouverissa ja toinen n. 500 mailia pohjoisempana ja matka lyhenisi näin jonkun verran. Ensi vuoden Route66-matkalaiset voisivat ehkä ottaa yhteyttä Erkkiin ja vaimoonsa Tuulaan, koska Route66 menee Kingmanin läpi. Hyvä tietysti etukäteen kysäistä e-maililla, joka varmaan löytyy Erkki Nevatien nimellä.

Erkin luota lähdimme monien hyvien neuvojen evästäminä kohti San Antonion suurkaupunkia. Onneksi päätimme ajaa pikatietä suoraa halki kaupungin eteläpuolelle. Siellä kävimme erään Missionin, joita oli useampia, visitor centerin parkkipaikalla. Paikka oli kiinni, eikä tiekään ollut auki. Laitoimme navigaattoriin Ansun päiväkirjasta RV-parkin ja ajelimme n. 4 mailia perille. Leiri kuului taas Passport American ketjuun, mutta vain yhden yön sai alennuksella. Kyllä se 20 taalan alennuskin kelpasi. Office antoi hyvät evästykset seuraavan päivän retkiä varten. Todella hyvän tuntuinen paketti, jossa jopa bussin aikataulut oli leiriläisiä varten markkeerauskynällä merkattu. Receptionin kirjoitusalustalla toivotettiin asiakkaat tervetulleiksi usealla kielellä, ja uskokaa tai älkää siinä luki myös Tervetuloa. Saimme hyvän paikan aivan suihkun, pesulan ja restroomin vierestä. Tortilla mössö oli loppu, joten päätimme syödä corndogeja pakkasesta. Vaihtelun vuoksi käytin kuitenkin mausteena fajitasmössöjä. Ruokailun jälkeen hyökkäsin tämän päiväkirjan kimppuun, jonka raakakopiota täyttelen Samsung-tabletilla. Tällä kosketusnäytöllä tulee niin paljon virheitä, että korjaus on tehtävä kannettavalla ja normaali näppäimistöllä. Silti niitä virheitä taitaa aika paljon tulla. Juttu tältä erää, niin kuin akkukin alkaa olla loppu, joten jatkoa huomenna. Tämän voin varmaan taas lähettää Ansulle. Kuvien noukkiminen onkin sitten toinen juttu. Niiden kanssa taidan olla enemmän jäljessä.

©2018 Matkailuautolla Usassa syksy 2012 - suntuubi.com