Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

29.10.2012

Aamu Pancho Villan State Parkissa oli pitkästä aikaa melko viileä. Hilkka pyysi lämmitystä päälle  ennenkuin suvaitsi nousta peitteen alta ilmoille. Kaasu lämmitti asuntomme nopeasti sillä aikaa kuin suoritin aamutoimia ja keitin kahvit. Aamiaisen jälkeen irtaannuimme vedestä ja sähköstä sekä suuntasimme kohti visitors centeriä ja museota. Ulkopuolella oli Pancho Villan aikainen panssariajoneuvo ja sisällä oli erilaisia sen ajan (1916) sotatarvikkeita, mm konekivääreitä auto, kärryjä ja lentokone. Sanotaa, että US-Air Force sai tällöin alkunsa. Tietoa ei tarkkaan ole, mutta Pancho Villan jahtaamisesta sai USA:n armeija hyvin hyödyllistä harjoitusta ja kokemusta toiseen maailmansotaan, jossa ensimmäistä kertaa käytettiin erilaisia konevoimalla toimivia sotakoneita.

State Parkin välittömässä läheisyydessä, vanhalla rautatieasemalla oli myös pieni yksityinen lahjavaroin ylläpidetty museo. Siellä ikäisemme pariskunta kertoi leppoisasti asioista ja vähän kyseli meistä. Kyllä Finland taisi jotenkin olla tuttu, koska mies yht'äkkiä sanoi, että hän kerää 'knives' eli liekö veitsia tai luultavimmin puukkoja ja eikös meillä tehdä Fiskars-puukot. Pakko vastata myöntävästi ja olla jopa hiukan ylpeä. Kerroin myös, että isoisäni oli ollut pienen suomalaisen aseman asemapäällikkö, jolloin kaveri kertoi, että myös hänen isänsä oli ollut rautateillä töissä. Lopuksi ennen lähtöämme hän kertoi mielenkiintoisen asian, kun mainitsin kuinka Border Patrolia näkyy kaikkialla. Hän kertoi, ettei Columbuksessa ole tällä hetkellä poliisia eikä pormestaria. Viime vuonna oli Border Patrol ja FBI vanginnut koko kaupungin ylimmän johdon ja poliisit, koska oli kuulemma todisteita, että olivat myyneet mm. aseita rajantakaisille huumejengeille. Hän vertasi tilannetta villiin länteen ja sanoi, että lähes jokainen kantoi asetta.

Mielenkiintoisen hetken jälkeen suuntasimme El Pasoon vievälle tielle. Tarkoituksemme oli ajella sitä kautta Las Crusesin lähelle Mesillaan, jossa on taas Passport American RV leiri. El Pason lähellä liityimme pohjoiseen menevään tiehen. Liittymäkohdassa oli nähtävyyksistä kertovia kylttejä ja ajattelimme mennä tutustumaan niihin. Tietöiden sekasotkussa jouduimme kuitenkin bensa-asemalle, jossa päätimme tankata 3,429/gallona maksavaa polttoainetta. Emme tietyösekasotkussa löytäneet nähtävyyksiä, joten lähdimme kohti pohjoista. Lähdimme vahingossa pikatietä pitkin, vaikka vieressä kulki scenic State Highway. Matkalla huomasin hyvin mielenkiintoisen antiikki- romuliikkeen, mutta sinne menon esti juuri paikalla tapahtunut liikenneonnettomuus ja poliisit.

Matka jatkui Mesillaan, josta löysimme Coachlight RV Parkin. Leirin yhteydessä oli myös kaksikerroksinen motelli ja ravintolarakennus ja suihkut, pesula ja rest roomit olivat siellä. Löydettyämme paikkamme, laitoimme tuolit merkiksi ja lähdimme kauppaan. Tällä kertaa valitsimme ruokakaupaksi Albertsons'in. Sieltä täyddnsimme varastoamme erklaisilla tarvikkeilla, kuten valkosipulimössöllä ja muilla fajitaskastikkeilla. Hilkka huomasi kalatiskin vieressä valmiita sushipakkauksia. Taas siirtyi tortillan teko yhdellä päivällä, koska päätimme tänään syödä sushia. Mesillassa olisi bensaa saanut hintaan 3,139/gallona. Ai että jurppi, kun tankki oli täynnä.

Palattuamme leiriin ryhdyin WiFi-tehtäviin. Olihan paljon roskapostia kerääntynyt, mutta oli siellä tarpeellistakin. Sain laskuja maksettua sekä tutuille tiedotettua nykytilanteesta. Ansullekin lähetin tekstiä, mutten vielä kuvia. Pitäsisi taas vähän valikoida, muuttaa kokoa jne. Istuimme jonkin aikaa iltaa katsoimme edellisen Pressiklubin Areenalta ja yritimme myös katsoa Hyvät ja Huonot uutiset Ruutu4:ltä, mutta WiFi:n nopeus tai koneen muisti ei riittänyt, vaan pätki koko ajan. Kävimme suihkussa, joiksi oli varattu motellin kaksi huonetta. Hilkka kävi myös pyykinpesulla. Liekö johtunut alueen ravintolasta vai mistä, mutta hiukan laitapuolen kulkijoita näkyi myös. Nattföösareiden jälkeen paneuduimme maata.

Aamulla palautimme suihkujen avaimet, ja riensimme uusiin seikkailuihin. Lähdimme kohti Alamogordoa välietappina White Sands National Monument. Matkan varrella oli myös White Sands Missile Museum, joka oli tosi mielenkiintoinen. En ollut tiennyt, että jenkit olivat ottaneet niin paljon V2 raketteja (lähinnä puolivalmiita ja osia) sakemanneilta ja kuskanneet ne ryssiltä ulottumattomiin. Niillä oli antautuneen Wernher von Braunin ja hänen kolleegoidensa kanssa tehty laajoja kokeita, joiden perusteella sitten amerikkalaiset kehittivät sekä ohjuksensa että avaruusrakettinsa. Lähistöllä oli myös tehty ensimmäinen Trinity atomipommikoe. Myös avaruussukkula Columbus oli (ensimmäisen kerran?) laskeutunut White Sandsin koealueelle.

Jatkoimme matkaa varsinaisille White Sandsin National Monumentin kipsidyyneille. Ensin katsoimme paikkaa esittävän filmiesityksen ja sitten lähdimme ajelemaan valkoiseen maisemaan. Välillä tuntui, että pitää varoa liukkautta eikä ollenkaan olisi ihmetellyt, jos joku olisi tullut hiihtäen vastaan. Liukasta ei ollut, eikä hiihtäjiä näkynyt. Olipa tosi mielenkiintoinen paikka. Jaoimme vielä visitors centerissä yhden burriton ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti Alamogordoa.

Ajoimme Alamogordon pitkän pääkadun päästä päähän pysähtymättä. Suuntasimme sitten kohti Cloudcroftia ja ajattelimme, jotta seuraavana päivänä palaamme katsomaan nähtävyyksiä. Siis ajattelimme. Emme tienneet, että matka Cloudcroftiin on jyrkkä ja erittäin mutkikas, mutta todella hieno. Cloudcroftissa piti oleman National Parkin campground, mutta emme sitä kyllä löytäneet. Tarkastimme asian RV-leirikirjasta ja kyllä sen mukaan oli jopa south ja north vai oliko se east ja west. Kirjassa myös luki, että ne ovat auki May 21 -Sept 7. Etsimme uudet leirit ja lähdimme köröttelemään eteenpäin. Tie jatkui alaspäin, mutta loivempana kuin ylämäki Cloudcroftiin. Heti kylän jälkeen oli melko iso laskettelualue. Hilkka näki lauman jotain kauriita, mutta minun oli pidettävä katseeni tiessä. Vähänväliä oli asuntovaunun merkkejä, mutta ne olivat niin jyrkkien mäkien juurella, että jätimme kokeilematta. Myös ensimmäinen navigaattoriin laittamamme RV-leiri lähti päätieltä vasemmalle hiekkatietä pitkin 5 mailin päähän, joten päätimme jättää sen väliin. Vielä vähän matkaa tietä 82 pitkin ja kas, oikealla oli kyltti Lincoln National Forest James Canyon Campground. Portti oli auki ja peremmällä oli kaksi teltallista porukkaa nuotioiden ääressä. Leirin muukavuudet olivat wc:t, nuotiopaikat sekä pöytä-tuoliyhdistelmät  Parkkeerasimme auton sille soveltuvalle paikalle ja Hilkka viritteli nuotion kuin vanha partiolainen konsanaan. Minä otin tabletin esiin ja aloin kirjoitella näitä tapahtumia. Huomenna pitää jatkaa, koska tässä tämä päivä on tähän saakka nuotion vieressä. Laittelin vielä illalla vähän kuvia järjestykseen, jotta seuraavan sopivan paikan tullen voisin meilata niitä Ansulle.

31.10.2012

Yö ja aamu olivat viileitä, olimmehan n.2 km:n korkeudessa. Aamuyöllä piti pistää lämmitys päälle enkä millään meinannut saada unta uudestaan. Hilkkakin välillä tuhisi vieressä eikä selvästi oikein hyvin nukkunut. Vähän yli 9:n laitoin aggregaatin käyntiin ja keitin kahvit ja paahdoin leivät ja rusinabagelit. Ihmeellinen kuiva yskä oli jälleen häirinnyt edellisestä illasta. Ajattelimme, josko tämä ohuempi ilma sen jotenkin laukaisi, koska muistimme, että Bryce-Canyonilla se oli vielä pahemmin häirinnyt ja sehän oli vielä korkeammalla. Ehkä nämä nuoremman iän hölmöilyt eli runsas tupakanpoltto oli saanut aikaan keuhkoahtautuman. No en spekuloi peruuttamattomilla asioilla, mutta muilla nuoremmilla olisi vielä aikaa ajatella asiaa.

Lähdimme vähän ennen klo 11 liikkeelle ja heilautimme kättä naapuritelttailijoille. Matka jatkui todella kauniissa laaksomaisemassa, josta herkästi tuli esim. Saksan Schwartzwald mieleen. Ylhäällä oli jälleen nähtävissä ruskaa ja jotkut puut olivat todella kauniin keltaisia. Kaksi "emmentaalia" kun reissaa, unohtuu valitettavasti kuvien otto tärkeissäkin tapauksissa, kuten nyt. Puusto väheni huomaamatta niin, että kohtaa oli jäljellä vain katajikon näköistä pusikkoa. Katajia ne tuskin ovat, korkeintaan jotain sukua. Vähitellen tasaantui maisemat ja pusikotkin vähenivät. Tilalle tuli heinikkoa ja yuccaa. Pitkien yksitoikkoisten suorien jälkeen saavuimme Artesiaan, joka oli hyvin laaja matala kaupunki. Tieltä 89 siirryimme etelään vievälle tielle 285. Risteyksen takana oli jonkinlainen öljyjalostamon tapainen laitos. Artesiassa tuntui olevan kaikki suurten kauppaketjujen kaupat. Emme kuitenkaan pysähtyneet sen enempää, kuin että varmistin navigaattorilla oikean tien Carlsbadiin. Mistäköhän kaupunkin on saanut nimen, joka kalskahtaa saksalaiselta kylpyläkaupungilta? Ehkä Wikipedia voisi kertoa.

Tie Carlsbadiin ei ollut paljoa mielenkiintoisempi kuin loppumatka Artesiaan. No, näkyihän yhä enenevässä nokkivien jättiläislintujen näköisiä öljypumppuja ja niiden lähettyvillä olevia säiliöitä. Kyllä on mahtanut aina maanomistajalla käydä tuuri, kun mailta on öljyä löydetty. Kun alkuinvestoinnit on tehty, tarvinnee vain tilejä tarkastella. Olihan niitä liikkumattomiakin "jättilintuja". Olikohan öljylähde ehtynyt, vai odottiko omistaja parempia öljynhintoja?

Carlsbadin reunamilla oli Living Desert näyttely/eläintarha. Siellä näimme vaihteeksi kaikki näkemämme kaktukset, mutta myös sellaisia, joita ei USA:ssa ole. Myös vanhan maailman kaktuksenomaisia kasveja oli näkyvillä näyttelyssä "Succulents Of The World". Eläimiä ei ollut järin paljoa, mutta kissaeläimistä oli näytillä tämän maanosan ilves sekä puuma, jota myös vuoristoleijonaksi ja cougariksi kutsutaan. Miksiköhän tämä eläin on joutunut lainaamaan nimensä puumanaisille?

Kissojen jälkeen tuli Elk eli täkäläinen saksanhirven vastine. Taitaa täkäläinen olla vaan suurmpi, kuin saksanhirvi. Seuraavaksi oli pronghorn, mikä lie suomeksi, joka on kuulemma ainakin pohjoisamerikan nopein maaeläin. Muistinkohan oikein luvun 75 mailia tunnissa. Sehän on jo lähellä gepardin nopeutta.. Pronghornien jälkeen olivat biisonit eli inkkarikirjojen puhvelit. Lopuksi vielä "mule deer" eli suoraan suomennettuna muulikauris. Lisäksi oli "esillä" karhu ja meksikolainen susi. Ne kyllä pysyttelivät meiltä visusti piilossa. Living Desert oli kuulemma ainoa tarha, joka oli saanut Bolson kilpikonnille jälkeläisiä. Ne (jälkeläiset) olivat kuitenkin kylmän sään (27 C) vuoksi laitettu turvaan. Kyseinen kilpikonna on niin harvinainen pohjoisamerikan erämaissa, että Living Desert kasvattaa niitä ja yrittää palauttaa luontoon. Aikuiset kilpikonnat olivat melko möhkäleitä ja voivat saavuttaa n.100 vuoden iän. Ovatkohan sukua ihmisille?

Carlsbad oli tyypillisen amerikkalaisen laajan kaupungin näköinen, mutta jotenkin sai siistin kuvan siitä. Kävimme vielä Wal Martissa ostamassa sokeria, olutta ja uuden kartan. Sen jälkeen jatkoimme kohti Pecosia ajatellen, että vastaantuleva RV-park on meidän seuraava yöpymispaikkamme. Oli pelkkää aavaa kumpuilevaa tasankoa, jossa jättiläislinnut nokkivat. Valtaosa liikenteestä kumpaankin suuntaan oli valkoisia säiliöautoja, jotka välillä koukkasivat pumppujen lähellä olevien säiliöiden luokse. Taas pitkien taipaleiden jälkeen lähestyimme Pecosia. Juuri ennen Pecosia näimme melko kaukana vainiolla RV rykelmän näköisen kasaantuman. Päätin kuitenkin, että ajetaan Pecosiin ja katsotaan löytyykö sieltä leiriä. Jollei, niin palaamme. Jouduimme odottamaan junan menemistä keskellä kaupunkia, joten parkkeerasin ja kysyin navigaattorilta leiriä. Navigaattori antoi leirin n. 3:n mailin päästä, joten sinne. Olipa hirveä, vaikkakin lyhyt matka. Aurinko oli juuri niin matalalla, ettei auton lipasta ollut apua enkä välillä oikestaan nähnyt mitään, vaan ajoin nk. perstuntumalla. Pääsimme kuitenkin leiriin, joka oli aivan asiallinen. Restroomin koodia emme vielä saaneet, kun emme kuulu Escapades klubiin. Aamulla asia järjestynee, kun toimisto on auki. Hinta on 24 taalaa ja WiFi lisäksi 3 taalaa, joka menee operaattorille. Muistin joskus Route 66 aikoina kirjautuneeni Tengolle  ja niinhän nimeni sieltä löytyi. Nyt on siis WiFi auki ja lähettelin Ansullekin kuvia. Toivottavasti en tukkinut hänen tietokonettaan ja sähköpostia, kun huomasin, etten ollut ainakaan yhtä kuvaa muistanut skaalata pienemmäksi. Jatkossa pitänee pienentää vieläkin enemmän, koska eihän näiden matkakuvien resoluution tarvitse olla niin järin iso. Jääväthän alkuperäiset kuitenkin isoina koneelle.

Lopuksi on sanottava, että vihdoinkin söimme tortillalättyjä ja olivatpahan hyviä. Olimme löytäneet kaikenlaisia sopivia mössöjä. Salsapurkki jäi ainoastaan avaamatta, kun ei ollut "can openeria" eli purkinavaajaa. Taas yksi pakollinen Wal Mart vierailu tiedossa. Taidetaan ottaa vielä yhdet sangriat ennen levolle laskua.

©2018 Matkailuautolla Usassa syksy 2012 - suntuubi.com