Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

25.10.2012

Yritän muistaa laittaa tästä lähtien päivämäärän esille, koska ylihuomenna jatkamme Hilkan kanssa kahdestaan itään, muun porukan lähtiessä länttä kohti viettämään viimeistä RV-viikkoaan tällä matkalla. Nyt on siis enää alle kaksi kuukautta jouluun. Säät ovat olleet suosiollisia, ei ole päivälämpötila tainnut laskea kertaakaan alle 25:n asteen eikä yölämpötilakaan varmaan alle 10:n asteen. En näistä luvuista takuuseen mene, mutta palella ei ole tarvinnut.

Päivän kohteemme on Organ Pipe National Monument, jossa kasvaa USA:n ainoat urkupillikaktukset. Matkalla on tarkoitus tutustua Kitt Peakin observatorioon. Observatorio, joka koostuu useasta erikokoisesta teleskoopista sijaitsee vuoren huipulla yli 2:n kilometrin korkeudella. Alhaalta ehkä noin 500 metrin korkeudesta tie kiemurtelee 12 mailia ylös observatorioon. Näkymät matkalla ovat huikaisevia. Perillä ylhäällä ajoimme ensin koululaisbussin perässä väärälle parkkipaikalle 4 m:n teleskoopin luokse. Emme kuitenkaan menneet sitä katsomaan, koska paikka oli täynnä häliseviä koululaisia, joille teleskooppiin tutustuminen oli opetusmielessä varmaan tärkeämpää.

Ajoimme siis varsinaiselle vierailijoiden parkkipaikalle, jossa jo olivat sekä Geitelien ja Sanaksenahojen kulkupelit. Ensin kävimme visitors centerissä ostamassa pakolliset pinssit ja tutustumassa hiukan paikkoihin ja avaruuteen. Ulkona näimme kyltin, että tänään pääsee tarkastelemaan aurinkoa. Mennessämme siihen suuntaan ohitimme talon, jonka ulkopuolella luki "day sleepers, don't disturb". Talo oli varattu tutkijoille, jotka öisin tutkivat tähtitaivasta kaukoputkilla ja sen takia nukkuivat päivisin. Aurinkoteleskoopin luona tapasimme Geitelit ja Sanaksenahot. Seniorikäinen vapaaehtoistyöntekijä opasti meitä auringon tutkimisessa. Teleskoopista näki toisella objektilla auringonpilkkuja ja toisella auringon kehällä heiluvia liekkejä. Ne olivat suurempia kuin maapallo, mutta ei kuitenkaan protuberansseja, jotka ovat huomattavasti suurempia purkauksia. Vähän matkan päässä oli näyttelytila, jossa planeettojen koko oli suhteutettu aurinkoon ja toisiinsa. Muissa tauluissa näytettiin auringon koko suhteessa muihin kaukaisempiin tähtiin ja uutta ainakin minulle oli kuinka valtavia jättiläisiä tähtien joukosta löytyy - aurinkohan on aivan mini kokoa, jos vertaa vaikkapa vain Betelgeuseen  joka sekään ei ole kaikkein suurimpia. Kävimme vielä uudemman merran visitors centerissä ennen matkan jatkamista. Geitelit menivät vielä tutustumaan 4:n metrin teleskooppiin, kun taas Sanaksenahot ja me lähdimme mutkittelemaan alas.

Jatkoimme kohti Organ Pipeä, aika yksitoikkoista tietä, halki intiaanireservaatin. Sellsin kohdalla koukkasimme business roadia kylään ja poikkesimme kahville pieneen ostoskeskukseen. Vähän ennen ostoskeskusta tuli sivukatua pitkin 3 hevosta ja varsa aivan irrallaan. Ne eivät tulleet ajotielle ja kulkivat kuin kulkukoirat konsanaan. Kahvit ja bisquitit nautimme terassilla, jonka aidanraosta todelliset kulkukoirat yrittivät kerjätä herkkupaloja. Hilkka meinasi heltyä, mutta minä kielsin, noska koirista voi tulla varsinainen maanvaiva kahvilan asiakkaille ja myös pitäjille.

Jatkoimme kohti päämääräämme edelleen melko yksitoikkoista tietä pitkin. Lopulta Whyssä käännyimme etelään kohti Organ Pipe National Monumentia. Tie oli hyvässä kunnossa ja se jatkui Meksikoon saakka. Me käännyimme kuitenkin campgroundia kohti, otimme portilla itsekirjautumiskuoret ja etsimme soveliaat paikat. Ilmoitimme sijaintimme Geiteleille, jotka sanoivat olevansa juuri Whyssä. Varasimme heille paikan, mutta eihän se kelvannut, kun siinä ei ollut yhtään kaktusta. Välittömästä läheisyydestä he löysivät kaktuspaikan.

Illemmalla rouvat tekivät tortillalättyjä eli fajitaksia maittavalla täytteellä. Siinä samalla virtasi sangria ja muita virvokkeita ja taas oli oikein hilpeätä. Illan pimetessä tuuli yltyi, muttei tullut kylmäksi. Aikamme hilpeiltyämme vetäydyimme tuulen ja virvokkeiden heiluttamina yöpuulle.

26.10.2012

Aamulla heräsimme aivan ajoissa eikä päätäkään erityisemmin kivistänyt. Aamiaisten jälkeen aloimme pikkuhiljaa suunnitella Victoria Minen hopeakaivoksen jäänteille vaeltamista. Matkaa olisi edestakaizin runsaat 4 mailia eli yli kuusi kilometriä. Harry vähän pulskana poikana ei viitsinyt lähteä kuumalle erämaavaellukselle. Kivikkoinen polku kulki auringonpaahteessa kaktusten ja puskien seassa. Matka ei kuulosta pitkältä, etenkään golfareille, mutta kyllä vesi ja eväät olivat tarpeellisia. Paluumatka tuntui lyhyemmältä, muttei ollenkaan kevyemmältä. Kivisessä maastossa kulkeminen on aivan eri asia kuin pehmeällä lyhyeksileikatulla fairwayllä. Leiriin palatessamme toimi Harry pelastavana enkelinä tarjotessaan huurteista Budweiseria. Harvoin, jos koskaan, on kylmä olut maistunut niin hyvälle. Kylmän kaljan jälkeen oli kaikilla hyvä syy vetäytyä jonkinmoiseen seesteiseen lepotilaan.

Alkoi vähitellen tuntua kaihoisalta, kun tajusi, että yhteiset illat alkavat olla lopussa.

Saamari soikoon mehän juuri lähdemme itään ja muut lähtevät länteen, tulee oikein tippa silmään. Illemmalla tarjosi Ansu maistuvia Linkosuon nappeja ihanalla lohimössöllä täyttettyinä. Vielä hiukan myöhemmin oli tarjolla pancakea ja kuohuviiniä. Meni siinä vielä yksi gallona sangriaakin. Taas menimme yöpuulle kohtalaisen hilpeinä. Huomenaamun jälkeen kestää taas kauan, kunnes tapaa näitä mukavia Sanaksenahoja ja Geiteleitä.

27.10.2012

Herätys aamulla ihmeen virkeässä kunnossa. Taas alkoi hyvästelyjen valmistelu. Petsku luovutti meille polttopuuvarastonsa, koska Kaliforniaan ei saanut viedä muista osavaltioista mm. polttopuita. Lisäksi Petsku luovutti meille kirveensä ja loisteputkilyhtynsä. Hän ei niitä saisi keväällä Simolta, koska nyt Route 66 ajettaisiin "oikein päin" eli Chicagosta Los Angelesiin. Kovasti himoittaisi lähteä joukkoon - katsotaan. Ansu luovutti myös tyynyn, tarjottimen ja vessa-pallukoita. Taas halailimme ja hyvästelimme kaikki.

Geitelit lähtivät ensimmäisenä ja sanoivat menevänsä vielä visitors centeriin. Heti kohta lähtivät Sanaksenahot ja me pian heidän jälkeensä. Lähestyessämme visitors centeriä tulivat Sanaksenahot vielä vastaan. Mitäköhän oli unohtunut. Ehkä se selviää myöhemmin.

Visitors centerissä, jonne menimme ostamaa Organ Pipe pinssejä, tapasimme vielä Petskun ja Ansun. Päätimme vielä ajaa Ajon pikkukaupunkiin kahville, vaikka se poikkesi reitistämme. Ajo oli 10 mailin öäässä Whystä. Sen keskusta oli hyvkn meksikolais tyylinen kauniine kirkkoineen ja puistoineen. Katsastimme pienen romuantiikkiliikkeen, josta Martineerot olivat edellisenä vuonna ostanee valurautakaminan, jonka olivat Simon kontissa lähettäneet Suomeen. Kauniissa ympäristössä oleva kahvila oli surkea huonoine kahveineen ja puuttuvine kahvileipineen. Petsku ja Ansu taikoivat autostaan bagelit mansikkahillon kanssa ja meiltä löytyi vielä kuivia donitsinreikiä. Taas hyvästelimme ja nyt todella lähdimme eri suuntiin. Olin laittanut navigaattoriin päämääräksi Sierra Vistan, jonne oli jo aikamoinen matka. Matkalla lupasimme tarkistaa Quijotoan intiaanien hautausmaan. Petsku sanoi, että jos emme sitä löydä, ilmoittaa hän Floridan poliisille, että ottavat ajokortin pois. Löysimmehän sen onneksi. Siellä oli siivous käynnissä. Se oli hiukan oudon näköistä, kun risat tekokukat ja värikkäät koristukset vain kärrättiin hautausmaan reunalle ja kipattiin siihen. Jäljistä päätellen näin oli tehty vaikka kuinka kauan.

Jatkoimme ykstoikkoista tietä ohi Kitt Pekin tienhaaran aivan Tucsonin liepeille. Koska kokemuksemme mukaan Tucsonissa on etelä Arizonan edullisin bensa, päätimme tankata, kun näimme hinnan 3,379/gallona. Menin kassalle jättämään luottokorttia, jotta voisin tankata ja sitten maksaa. Se ei käynyt ja muutenkin palvelu oli tylyn tuntuista. Sanoin meneväni toiselle

asemalle ja lähdin pois. Onneksi tein niin, koska seuraavalla bensa-asemalla oli bensan hinta 3,359/gallona, joten 2 senttiä/gallona tuli tienattua. Taidan tämän jälkeen kiertää kaikki ympyräK:n asemat kaukaa.

Tucsonin liepeillä sain Marjan kautta yhteyden Heikkiin. Olin kirjoittanut Heikin numerosta kaksi numeroa väärässä järjestyksessä. Heikki kertoi minulle tulleen pienen paketin. Arvasin, että siinä oli muutama tilaamani pinssi. Floridan ohi oli pyyhkäissyt kovempi myrsky n.10 mailia Hypoluxon ohi. Fort Lauderdalessa oli kuitenkin jotain vahinkoa sattunut.

Jatkoimme Tucsonista ohi lentokonemuseon kohti Sierra Vistaa. Valitsimme eri tien kuin navigaattori ehdotti. Me ajoimme maisematietä 83. Tie mutkitteli pienen nousun jälkeen kauniissa kumpuilevassa maastossa kohti Sonoitaa. Siellä unohdin poiketa Elginiin, jossa olisi ollut hienoja viinitiloja. Oli niitä kyllä jonkin verran Sonoitan jälkeenkin. Pysähdyin hiukaksi aikaa valitakseni meille yöpymispaikan. Löysin Tombstone Territorial RV Resortin, joka oli Passport American paikkoja ja 10 mailin päässä Tombstonesta. Ensin menimme kuitenkin Sierra Vistaan Safewayhin, jossa ostimme kaikenmoista tortillatarviketta. Tullessamme ulos kaupasta oli jo alkanut hämärtää. Ajoimme pimenevässä illassa kohti yöpymispaikkaa, jossa office oli vielä iltakuuden jälkeen auki. Ystävällinen rouva reksteröi meidät ja toimistossa ollut mieshenkilö ohjasi meidät paikalle. Kytkimme kaapeli-TV:n, sähköt ja veden. Päätimme katsoa tarvitsisiko aamulla tyhjentää viemäri.

Asetuttuamme, lämmitimme mikrossa vain kahdet corndogit per nuppi, tortillaa päätimme syödä svaikka seuraavana päivänä. Olimme ajaneet harvinaisen pitkän matkan ja nyt oli aika levätä. Huomenna jättäisimme todennäköisesti Arizonan ja siirtyisimme New Mexicoon.

28.10.2012

Sunnuntaiaamuna kohtalaisen aikainen herätys eli vähän ennen klo 8. Kirjoittelun ja ennenkaikkea kuvien siirtelyyn kului kunnon tovi. WiFi olisi ollut käytössä leirin vierastiloissa, mutta en vielä katsonut aiheelliseksi mennä sinne. Kuvat pitäisi ensin valita ja muokata sopivan kokoisiksi, ettei Ansun koko aika menisi niiden siirtelyyn. Tombstone Territorial RV Resort oli hyvä ja ystävällinen ja oli Passport American leirejä, joten hintaetua tuli. Kulutettu sähkö piti kuitenkin maksaa erikseen eli huikeat 52 senttiä. Se oli jo ilmoitettu etukäteen ja hyvä tapa mielestämme. Läksiäislahjaksi saimme vielä pienen kalenterikirjan, jossa oli mjistilappuja ja liimattavia nuolia. Misäksi tuli lahjaksi pieni taipuisa ledlamppu johon oli liitetty laserosoitin.

Lähdimme liikkeelle klo 11 maissa. Tombstone oli vain noin 10 mailin päässä, joten sinne saavuimme hetkessä. Heureka, Wyatt Earpin talo oli auki, joten ampaisimme sinne. Se toimi galleriana eikä siis ollut varsinainen museo. Sivistyneen tuntuinen rouva esitteli sekä taloa että taidetta. Valokuvat ja taulut perustuivat kyllä Tombstonen tapahtumiin. Talo oli kahdesta talosta yhdistetty. Toinen oli kyllä ollut Wyattin ja hänen naistensa käytössä. Se oli koostunut ainoastaan kahdesta huoneesta, joista toinen oli makuuhuone. Parissa kohtaa sisäkatto, seinä ja lattia oli vielä alkuperäistä, muuten se oli uusittu. Talossa ei ollut ollut keittiötä, joten kokkaus oli tapahtunut kadun toisella puolella naapurissa. Ostin taidekortin, näköispainoslehden ja pinssin.

Matka jatkui kohti Bisbeetä, josta emme myöskään olleet edellisenä sunnuntaina pinssejä ostaneet. Nyt sekin puute korjattiin ja lähdettiin kohti Douglasia. Douglasin Wal Martista ostin sähköpistokkeen täkäläisiin pistorasioihin ja Hilkkakin jotain osti, koska hänelläkin oli muovipussukka kun ulos lähdimme. Douglas oli täynnä meksikolaisia ostosmatkalla. Neljän kirkkokunnan korttelia emme löytäneet, mutta emme myös liiemmin etsintöihin panostaneet.

Lähdimme kaasuttelemaan kohti Rodeota ja uutta osavaltiota. No olimmehan Four Cornerissa jo hipaisseet New Mexicoa. Liikenne oli hiljaista, enimmäkseen Border Patrolin autoja ja joitakin moottoripyöräilijöitä. Apachen kohdalla oli Geronimon muistomerkki ja vähän ajan kuluttua vielä joku vanhasta rautatiestä kertova "historic marker", mutta se oli jo New Mexicon puolella. Rodeossa kävimme Desert Museumissa katsomassa kalkkarokäärmeitä ja muita ilkeitä elukoita. Seniormaksu oli vain 3 $ per nuppi. Matka jatkui lähes autioita teitä pitkin ja lopulta tulimme Hachitaan, joka todella oli melko surkean näköinen. Tien vieressä olisi kuitenkin ollut muutama RV-paikka hiekkakentällä kaikkine liitäntöineen. Päätöksenteko oli siksi hidasta, että emme viitsineet u-käännöstä tehdä. Oikeastaan muuta ei matkalla näkynyt, kuin Border Patrolin auto silloin tällöin ja Hilkka kyllä näki lauman isokorvaisia söpöjä kauriita. Jatkoimme aina Columbukseen saakka, jossa itserekisteröidyimme Pancho Villan State Parkiin. Sähkö ja vesi löytyi ja muutenkin siisti ja asiallinen ympäristö. Taas oli suoritettu niin suuri "siirtymä", että totesimme corndogien riittävän illalliseksi. Söimme sentään pikkutomaatteja basilikan kanssa, joten emme sataprosenttista roskaruokaa mutustelleet.

©2018 Matkailuautolla Usassa syksy 2012 - suntuubi.com