Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Grönholm Lahdenperä matkakertomus osa 6 

18.10 

Päätimme jäädä Rancho Sonoraan vielä toiseksi yöksi viiden muun autokunnan kanssa, niin mukava oli tämä paikka. Osaksi se johtui myös siitä, että haluamme käydä Tombstonen vanhassa lännenkaupungissa, mutta sinne voi mennä vasta maanantaina 22.10, kunhan ovat selvinneet jostain suurista pippaloista ensi viikonloppuna. 

Vähän laiskan aamupäivän jälkeen lähdimme tutustumaan lähistöllä oleviin muinaisen intiaanikaupungin, Casa Granden raunioihin. Tämä asutus on kukoistanut joskus 1300-1400 luvulla, jonka jälkeen asukkaat hylkäsivät asumuksensa. Syitä on esitetty useita, mutta mitään yhtä ja oikeaa selitystä ei ole löydetty. 

Sen jälkeen me, Lindholmit ja Ikoset löysimme itsemme Walmartista, tästä karavaanareiden pyhästä supercenteristä, josta saa kaikkea eikä maksa paljoa (?!). Ja kuinka ollakaan, kaikki olimme osastolla, jolla myytiin shortseja! Olisikohan johtunut aina vain jatkuvista helteistä mutta meikäläisen kohdalla löytyi kyllä ihan arkinenkin syy: vanhat pöksyt repesivät polven kohdalta. Kun shortsit vielä kuuluivat ale-tuotteisiin, saatiin niitä 5 $ pari. 

Sitten suuntasimme nokkamme kohti Florencen kaupunkia ja erityisesti sen historiallista keskustaa. Florence on lähinnä leiripaikkaamme oleva kaupunki ja se kovasti mainosti tätä keskustaa. Mutta olihan kuollut kaupunki! Historiallinen keskusta käsitti yhden kadun ja senkin varrella ei monikaan putiikki tai muu juttu ollut edes auki. Ainoa mikä jäi käteen tästä käynnistä, oli suuri vankila natolankoineen ja vartiotorneineen, jonka ohi ajoimme – se oli keskustassa, vaikkakaan ei siinä historiallisessa osassa. Florencen seudulla muuten näimme ensimmäiset puuvillapeltomme. 

19.10 

Aamulla lähdimme Ikosen Paavon ja Ritvan kanssa suht´aikaisin kohti Tucsonia ja siellä sijaitsevaa Pima Air & Space Museumia,  Tulimme perille puoli kymmenen jälkeen ja hyvä niin sillä klo 10 lähti bussikierros kiertämään mitä ihmeellisintä kohdetta, joka sijaitsi USA:n ilmavoimien Davis Monthan tukikohdan alueella. Tästä syystä kierrokselle ja bussiin pääsy oli tarkan syynin alla eikä n. 1 ½ tunnin aikana saanut poistua bussista. Bussissa oppaana toimi ent. ilmavoimien lentäjä, joka oli ollut mm. Vietnamissa ja sen jälkeen Lockheedin lentokonetehtaalla testilentäjänä. 

Kierroksen kohteena oli USA:n ilmavoimien ylläpito- ja uudistamisalue (Aerospace Maintanence and Regeneration Group), jonne siirretään nykyään kaikki käytöstä poistetut ilmavoimien koneet. Saapunut kone tarkastetaan ja koelennetään ja sitten päätetään, mitä sille tehdään. Osa koneista huolletaan ja korjataan, osa niistä muunnetaan uudenaikaisemmaksi ja sitten ne lähtevät taas palvelukseen. N. 20 % koneista jatkaa näin elämäänsä. Valtava osa koneista jatkaa elämäänsä varaosalähteenä, ts. niiden osia käytetään varaosina muiden koneiden huollon yhteydessä. Näitä varaosia ilmavoimat myös myyvät ympäri maailmaa. Meille kerrottiin, että jokaista ilmavoimien käyttämää dollaria kohden he saavat takaisin 10 dollaria. Ne koneet, jotka eivät kelpaa edes varaosiksi, hinataan alueelle, jota kutsutaan ”Luutarhaksi” (Boneyard), jossa ne vähitellen romutetaan. 

Kierroksella näimme mm. valtavia määriä lentokoneiden moottoreita, jotka oli irrotettu rungoista, niitä säilytettiin suurissa metallikoteloissa. Sen lisäksi näimme suuren määrän erilaisia museoituja ilmavoimien koneita pienistä tosi valtaviin, jotka olivat olleet mukana mm. Vietnamissa tai jotka olivat nykyään käytössä olevien vanhempia versioita jne. Oppaamme kertoi jokaisen osoittamansa koneen historian ja kehityksen, samoin kuin käytön tavalla, joka selvästi osoitti hänen tietävän mistä puhui. 

Tällä kierroksella näimme niin valtavan määrän koneita, ettei niistä pystynyt pitämään lukua. Koneita oli satoja. Suurin osa oli ensi näkemältä aika oudon näköisiä, ne oli ikään kuin kääritty valkoisiin siteisiin. Koneet tai niiden osat päällystettiin muoviteipillä, jonka sisäpuoli on mustaa ja ulkopuoli valkoinen; näin estetään koneiden sisäosien ylikuumeneminen niiden seisoessa laajalla hiekkakentällä eteläisen Arizonan auringon alla. Jotkut koneet olivat saaneet päälleen muotoon ommellun maastokuvioisen ”puvun”. Helikoptereista oli yleensä poistettu roottorit, jotta ne eivät vahingoittuisi. 

Sen jälkeen siirryimme varsinaisen museon puolelle. Tämä museo oli amerikkalaiseen tapaan erinomaisen hyvin koottu ja oppaita, etupäässä ilmavoimien veteraaneja oli valmiina heti opastamaan ja vastaamaan kysymyksiin. 

Museon laajalla alueella oli 5 hangaaria tai sisähallia, joista jaksoimme käydä vain parissa. Lisäksi yksi rakennuksista oli omistettu eräälle tietylle II maailmansotaan Euroopassa osallistuneelle joukkueelle ja yksi rakennus oli omistettu NASAn avaruudenvalloitusohjelmille. 

Kaiken tämän lisäksi koko ulkoalue oli täynnä koneita. Oli kaikenkokoisia helikoptereita, oli pieniä yhden lentäjän sotakoneita, oli valtavia kuljetuskoneita ja erityisesti tietenkin hävittäjiä ja sen sellaisia. Olipa siellä yksi presidentillinenkin kone, joka on vuosina 1961-65 kuljettanut Kennedyä ja Johnsonia. 

Kaiken tämän lisäksi siellä oli alue, jossa säilytetään n. 4000 konetta, jotka ovat ikään kuin varastossa, mikäli niitä satuttaisi joskus tarvitsemaan. Nämä näimme kun ajoimme alueelta pois; näky oli aika uskomaton. 

Kun vielä olimme haukanneet alueen kuppilassa hampurilaiset, laahustimme autoillemme ja rupesimme tutkimaan, mistä löytyisi illaksi leiripaikka. Kello oli tässä vaiheessa lähellä puolta neljää ja olimme suurimman osan ajasta vaeltaneet kuuman auringon alla, joten kylmä juoma ja ainakin suihku välkkyi jo mielessä. Erään allekirjoittaneen tekemän möhläyksen jälkeen löysimme 30 km ajon jälkeen oikein kivan leiripaikan Tucsonin kaupunkialueen ulkopuolelta. Alueella oli myös siisti uima-allasalue, jossa hyvin sai poistettua päivän väsymyksen. 

Kello on nyt 19:35 ja mittari näyttää 25 astetta. Tuntuu, että lentokoneet kummittelevat viellä unissakin. 

 

20.10 

Hieman laiskotteleva lauantai-aamu. Kiipesimme, me ja Ikoset, leirialueen näköalakukkulalle, josta avautuikin hyvä näkymä yli valtavan leirintäalueen. Tämän alueen eräs eduista oli, että täällä oli runsaasti istutuksia  - tietenkin erilaisia kaktuksia mutta myös pensaita ja puita. Koko alue antoi vihreän ja vehreän vaikutelman. Isot vaunut eli trailerit ja asuntoautot oli sijoitettu väljästi istutusten väliin. Myös ”matkalaisten” paikkoja oli vähän joka puolella. Nykyään alue on tarkoitettu vain aikuisille, mutta siellä täällä näkyi jälkiä rakennelmista, jotka oli selvästi tarkoitettu myös lapsille, mm. vesiliukumäki. Sen sijaan koirat oli hyvin huomioitu. Isoille ja pienille koirille oli oma koirapuistonsa, lisäksi löytyi koirien pesupaikka, jossa vastaanhangoittelevan karvaturrin voi laittaa narun päähän. 

Aamu-uinnin jälkeen lähdimme matkaan kohti Kitt Peak National Observatory´a, joka sijaitsi vajaan 70 km päässä leiristämme. Koko laitos sijaitsi yli 6500 jalan korkeudessa vuoren huipulla, josta oli huikaisevat näköalat. Kiipeäminen sinne merkitsi taas ajamista serpentiinitietä, tosin riittävän leveää ja hyväkuntoista. Lisäksi kasvillisuus muuttui ylöspäin mentäessä paljon vehreämmäksi kuin mitä se oli alhaalla. 

Erilaiset yksiköt ja tornit oli sijoitettu laajalle alueelle eikä niihin kaikkiin päässyt tutustumaan. Kuitenkin kävelemistä riitti tälläkin matkalla ja mikäs oli kävellessä, kun ylhäällä puhalteli vilpoinen tuuli. Koska käyntimme ajoittui päiväsaikaan, emme päässeet tutustumaan tähtitaivaan ihmeellisyyksiin ”livenä”, mutta erilaiset havaintoesitykset ym. antoivat kyllä tietoa esim. Linnunradasta ja muista aurinkokunnista sekä auringosta itsestään 

Taas kävi niin, että olimme suunnitelleet päiväämme aivan liikaa ohjelmaa. Kotimatkalla totesimme, ettei aika eivätkä voimat riitä enempään ja niinpä suuntasimme takaisin Desert Trails RV Parkiin, jossa edellisen yön paikat odottivat meitä, Uusi kirjautuminen, ateriointi ja vielä iltauinnille. 

Muutamia juttuja matkan varrelta. Tulomatkalla oli taas rajavartijoiden tarkastuspiste, mutta pääsimme siitä vaivatta läpi. Uteliaisuuttaan nuori rajavartija kyseli matkastamme ja vielä, mistä nyt juuri tulimme. 

Puuvillapelloilla poimittiin satoa – valtava määrä ihmisiä oli tässä rasittavassa työssä. Puuvillahan on hyvin piikikäs ja pumpulikukinto on taiten satava irti kuorestaan. Puuvillan arvo on sen puhtaudessa. 

Eräällä pienellä sivutiellä, jolle poikkesimme paluumatkalla, näimme kyltin, joka varoitti kilpikonnista. Emme sellaisia kuitenkaan nähneet, sen sijaan yksinäinen hevonen tallusteli tien yli ja jäi sitten miettimään maailman menoa tien varteen.  

21.10

Voiko sunnuntain paremmin viettää! Aamu valkeni taas aurinkoisena ja lämpimänä. Aamutoimien jälkeen kävimme Paavon ja Ritvan kanssa aamu-uinnilla ja sitten vähitellen laitoimme itsemme ja kotimme matkakuntoon. Suuntasimme n. 10 km päässä sijaitseville vanhoille Tucsonin elokuvastudioille – Old Tucson Studios – joissa on filmattu lukematon määrä lännen elokuvia. 

Ovet avattiin klo 10. Ensin oli opastettu kävelykierros, jonka aikana yleisölle esiteltiin erinäisiä kuvauspaikkoja ja kerrottiin tehdyistä elokuvista ja niissä esiintyneistä näyttelijöistä. Joukossa vilahteli elokuvia aivan länkkäreiden alkuajoista melkein nykypäivään. 

Koko alue oli kuin vanha lännen kaupunki.  Sitä on vaikea kuvata, taas kerran kuvat puhukoon puolestaan. Ohjelmaa oli koko päiväksi – oli pyssytaistelua, oli musiikillista historian kertausta, mikä tarkoitti mm. vanhoja elokuvasävelmiä alueen nykyisten näyttelijöiden esittäminä, oli erilaisten lännenfilmien ilmiöiden esittelyä näyttelijöiden voimin jne. Erityisesti kunnioitettiin John Waynen elämäntyötä ja esitettiin hänen 100-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi tehty video. 

Ensimmäinen länkkäri tehtiin v. 1938, se oli John Waynen Stagecoach. John Wayne teki elämänsä aikana lähes 180 lännenelokuvaa, joista 4 filmattiin Tucsonissa. Em. filmin lisäksi täällä tehtiin John Hawkesin ohjaama trilogia Rio Bravo, El Dorado ja Rio Lobo. Oli erikoista nähdä kuinka aika pienet puitteet on saatu näyttämään teknisin keinoin siltä, kuin kyseessä olisi pitkät ja leveät pääkadut tai mahtavat maisemat. 

Tucsonin studioilla on mm. filmattu kokonaan aikanaan meilläkin nähty lännensarja High Chapparal ja osia muista sarjoista. Luettelossa oli monia tuttuja filminimiä ja näyttelijöitä ja vielä enemmän tuntemattomia sellaisia. 

Olimme jo pois lähdössä kun vanha käkättävä ukko veti meidät ja lukuisia muita kävelijöitä mukaansa ja vei meidät kaivoksen uumeniin. Se oli kuin kummitusjuna kävellen, mutta todella kokemukseksi sen teki tämä oppaamme, joka eläytyi täydestä sydämestään kauhukammion esittelijän rooliinsa. 

Päivä meni siis näin ja sitten oli edessä yöpuun löytäminen. Olimme ajatelleet yöpyä jollakin luontoleirillä mutta sellaista ei Tucsonin läntisiltä alueilta löytynyt, joten päädyimme ”tavalliselle” leirintäalueelle nimeltään Cactus Country RV Park. 

Tankattiin muuten aika edullista menovettä, 3,41 $/gallona. Olisi saanut hintaan 3,99, mutta ei osunut asema oikealle kohdalle. 

 

 

 

©2018 Matkailuautolla Usassa syksy 2012 - suntuubi.com