Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Näin se bittimaailma rankaisee. Jotenkin onnistuin seuraavan matkaosion poistamaan, eikä löytynyt edes Windowsin roskakorista. Siis uusiksi:

Aamulla kukin heräili aika ajoissa ja suurin osa päätti lähteä Green Riveriin. Matkalla Green Riveriin ei ollut mitään erikoista eikä sinne ollut pitkä matka. Tultuamme Green Riveriin tankkasimme ja etsiydyimme Ansun ja Petskun kehumaan hyvään ruokakauppaan. Siellä olivat ostoksilla jo kaiman ja Harryn autokunnat. He ostivat yhteisiä murkinoita, koska elivät taukopaikoilla yhteistaloudessa. Me löysimme myös tarvitsemamme tarvikkeet ja olimme parkkipaikalla samoihin aikoihin. Minulla välähti, että täytyy kysyä, missä paikallinen viinakauppa on, mutta Harry oli jo ehtinyt. Lähdimme heidän peräänsä ja siitä alkoi hillitön viinakaupan etsinta. Ajelimme edestakaisin Green Riverin pääkatua ja Harryn ja Arin lällärit kävivät kuumina. Lopulta Ari sen löysi – se oli ravintolan eteisaulassa. Ari tyhjensi puodin Jägermeister varaston (1 pullo), joten Harryn oli vain päästävä jaolle. Viinit, ginit ja brandyt riittivätkin ja taisi jopa jäädä jäljelle.

Siitä lähdimme läheiselle State RV-parkiin, joka oli kauniissa golfkentän ympäröimässä puistossa. Kaikki tarpeellinen oli saatavilla ja junakin kulki lähellä. Illalla vietimme hienot Ansun ja Petskun järjestämät melonijuhlat. Green River on Utahin melonipääkaupunki. Erilaisia herkullisia meloneita tuli maisteltua mm. nuoruuden arbuusia eli oikealta nimeltä vesimelonia. Lähdin ajoissa lepäämään, kun joku hiivatin tauti oli iskenyt päälle. Seuraavana aamuna heräilimme ja olimme rauhassa. Ajattelimme käydä vielä kaupassa, ja saimme puolesta välistä liftin Kaarakaisten autolla. Kauppa oli kiinni, oli sunnuntai ja mormoonitavoista emme tiedä. Kukaan ei kuitenkaan ollut puutteessa, joten selvisimme.

Iltapäivällä kaksi pariskuntaa lähti kiertämään golfkenttää ja olisi Hilkkakin halunnut. Minun kuntoni oli niin omalaatuisen heikko, että oli pakko jättää väliin.

Nevalaisen Timo ilmoitti, että illalla olisi kuitenkin heidän vaunun vieressä kahvitarjoilu, jonne kaikki paikalla olevat olisivat tervetulleita omine tuoleineen ja kahvikuppeineen. Pienen harkinnan jälkeen, joku keksi, että on Pirjon nimipäivä. No sattui joukossa olemaan yksi Pirkkokin, joten saimme vietettyä kaksoisnimpparit. Ihan kivat tarjoilutkin oli löytynyt ja lisäksi edellisen illan meloneita. Kaikilla tuntui olevan niin mukavaa, mutta heikon kunnon vuoksi jouduin taas vetäytymään vällyjen alle.

Kahden levätyn yön jälkeen lähdimme jälleen eteenpäin, nyt kohti Moabia, jonka lähettyvillä oli Dead Horse Pointin State Park ja The Arches National Park. Matka sinne olisi ollut navigaattoritädin mukaan huomattavan lyhyt, mutta pistimme hanttiin ja ajoimme Denverin moottoritietä tie nro 128 liittymään. Tie 128 kulki Coloradojoen laaksossa (varmaan aika alkupäässä) ja oli paljon nähdyistä punaisista kallioista huolimatta vallan hieno. Maisemat olivat niin kauniit, että valokuvaajat olivat vaihtuneet maisemamaalareihin. Tien varressa oli hienoja leiripaikkoja ilman palveluita. Me olimme kuitenkin päättäneet käyttää hyväksemme Passport American ½ hinnan tarjouksia ja jatkoimme Moabiin tarkastamaan kahta paikkaa. Toinen eli Spanish Trail RV-Park oli tosi siisti ja hyvä. Varasimme paikan ja lähdimme tutustumaan Dead Horse End State Parkiin ja The Arches National parkiin. Dead Horse End oli hiukan kauempana joten sinne ensin. Olipahan hieno näkymä, kun vihreä Coloradojoki mutkitteli kanjonissa, joka ei ollut yhtä korkea (korkea kumminkin) kuin Grand Canyon, mutta olipa hieno ja kaunis maisema.

Seuraavaksi oli nähtävä Arches eli holvikaaret, joista muistin nähneeni kuvia jossain National Geographicsin sivuilla. Sitä vain ei usko, että ne ovat todellisia, ennen kuin itse näkee. Arches National Parkissa oli annual pass käytetty lähes ilmaiseksi, kun kolmessa 25,00$ puistossa oli käyty 80,00$:lla. Nyt tulee puistot halvaksi:-). Arches parkkipaikka oli tupaten täynnä ja henkilöautot olivat varanneet meidän isojen autojenkin paikat. Ajelimme eteenpäin ja siellä henkilöautojen paikalla olivatkin Geitelit. Ansu oli käynyt pienen kävelymatkan päässä ihailemassa maisemaa, mutta Petskuun oli iskenyt tauti.  Toivottavasti ei minun tautini, koska ajoittain se tuntui todella vaikealta. Hilkalla ei ollut sopivia kenkiä kävelymatkalle, joten ihailimme paikkoja vain näköalapaikoilta. Oli siinäkin ihailemista.

Lähdimme Moabiin ostamaan litteitä paristoja lippalakkiin, yritimme ottaa käteistä ATM:stä ja etsimme State Liqour Storen. Kaupan ovessa pyydeltiin anteeksi, että on kiinni vaikkei pitäisi. Me emme eläneet puutteessa, joten ajattelimme, että seuraavana päivänä homma hoituu. Illalla Hilkka pyykkäsi ja minä hikoilin hillittömästi. Ajattelin, jotta olisiko tauti lähdössä.

Aamu oli olo pitkästä aikaa parempi, joten toivossa on hyvä elää. Paikan WiFi oli hyvä ja sain hoidettua pari kinkkistä maksuasiaa ja puhelimme skypessä Jallen ja Maxin kanssa. Kyllä tuntui, että pikkuvesseli oli taas kasvanut. Nyt osasi selvästi seurata läppärin kuvasta heilutusta ja höpötystä.

Eiliset ATM:t eivät oikein toimineet, mutta Zion Bankin kyljessä oleva automaatti oli lähes yhtä selkeä kuin suomalaiset ja toimi esimerkillisesti, joten käteistäkin saatiin. Lähdimme kohti Bluffia. Matka oli ihan hyvä ja vuosi sitten näkymät olisivat olleet ihmeelliset – nyt ne olivat lähes plaisuja. Oli siinä matkalla Wilson's Arch, josta sai hyvän kuvan tien vierestä. Tulimme lopulta Bluffiin, jossa kävimme Trading Postin kahvilassa pienellä murkinalla. Täällä jenkkilässä ei kyllä tunneta pientä murkinaa, mutta kahvilan ruokalistassa oli fiksu huomautus, että lasten annoksia saavat tilata myös seniorit eli yli 60-vuotiaat. Hilkka otti lasten hampurilaisen, joka oli normaali suomalaisen hampurilaisen kokoinen ja minä otin Baby Navajo Tacon, jota en kokonaan jaksanut syödä.

Leiripaikka oli 1,25 mailin päässä. Sinne menimme ja totesimme, että oli siellä ainakin 3 suomalaista jo. Minä otin pienen lepoasennon ja siihenhän minä nukahdin. Herättyäni oli lisää suomalaisia tullut ja vähän ajan kuluttua vielä Geitelit. Petskun edellisenä päivänä alkanut huono olo jatkui. Hän sanoi, ettei hänestä tänään ole seurustelijaksi. Kehotin häntä menemään ihmeessä lepäämään.

Minä tulin autoon ottamaan kuvat kameroista. Sehän onnistui vikkelästi, joten aloin kirjoittelemaan puuttuvien päivien juttuja. Kuten tämän osion alusta ilmenee osasin sen myös tuhota ennenkuin se oli taltioitu. Nyt se siis on kirjoitettu kahteen kertaan. Hurraa bittimaailma.

©2018 Matkailuautolla Usassa syksy 2012 - suntuubi.com