Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Morjens täältä suurien maisemien keskeltä!
 
Olimme Idahon puolella Snake Riverin varrella useamman päivän, koska oli kivan lämmintä ja säätiedote lupasi lisää samanlaista myös Yellowstoneen.
Sunnuntaina aamulla pienessä leirissä, joka oli viimeistä päivää auki, tuli naapuripaikan kaveri juttelemaan. Hän oli suomalainen, joka oli tullut vaihto-oppilaaksi v. -75 ja asuu vaimonsa kanssa Jacksonissa, eli melko lähellä. He kävivät aina viikonloppuisin kalastelemassa lähialueilla. Annoimme vanhan iltalehden ja Fazerin suklaalevyn ja saimme vaihdossa laatikollisen puita ja ihania muffinseja. No, annettiin myös iso muovinen säilytyslaatikko heille, jos sillä olisi jotain käyttöä. He käyvät joka vuosi Suomessa, heillä on kesäpaikka Paraisilla. Oli kiva jutella ja on se kumma, että suomalainen löytyy vierestä keskellä ei mitään ja meitä taisi olla yöpymässä vain kolme perhettä.
 
Sunnuntai oli hyvä päivä mennä Yellowstoneen, otimme heti paikan Madisonin leiristä ja lähdimme sen jälkeen ajelemaan. Väkeä oli melkoisesti liikkeellä ja etenkin keltaisen rodun edustajia taas tukkeena joka paikassa.
Ajoimme ensin Canyon villageen ja sieltäYellowstone Laken kautta Old Faithfuliin ja takaisin Madisonin leiriin. Maisemat olivat upeita: Putouksia, geysirejä, höyryäviä kuumia lähteitä ja tuoksu kuin Islannissa. Samanlaisia pulputtavia mutakuoppia, mutta myös tosi laajoja vaarallisia kuumia alueita, jotka näyttävät kalkkikiveltä tai suolalta. Toisin paikoin ehkä jäisiltä hiekkakasoilta. Jotkut kuumat lähteet ovat upean turkooseja tai vaalean sinisiä okran värisin reunoin. Olimme leirissä takaisin vasta pimeällä ja loppumatkan pysähdyspaikat jätettiin suosiolla seuraavaan päivään. Puistossa on auki enää kolme leiriä, joista Madison on ainoa iso, niinpä emme ottaneet riskiä, vaan edestakaisesta ajosta huolimatta varasimme vielä seuraavankin yön sieltä. Maanantaina taas suhailtiin Mammoth Hot Springsiin, jossa erilaisia lähteitä paljon. Alueilla kuljetaan puisia siltoja pitkin, kiivetään portaita rinteissä. Mammothilta ajoimme vielä itäänpäin Tower Rooseveltille, koska saamamme tiedon mukaan Tower Falliin piti päästä, vaikka siellä oli poikki Canyon villageen johtava tie. Tämä oli turha reissu, Towerissa oli jo kaikki suljettu. Tänään taas ajoimme uudelleen samoja teitä, paikkailimme aiemmin katsomatta jääneet kohteet ja kuvasimme lisää biisoneita. Kuvia on kai tähän mennessä jo n. 600. Katsotaan, saataisko aikaiseksi lähettää Blogiin jotain lähiaikoina.
 
Yellowstonesta lähdettiin pois pohjois-itä-kautta ja ajoimme aivan valtavan upeaa tietä tänne Codyyn. Vuoria oli joka puolella ja kiivettiin serpentiinejä, joilla oli leveät tiet ja kaiteet. Euroopassa nämä mutkat ovat kaksi kolmasosaa tiiviimmässä. Leksa oli lujilla kuitenkin tosi kovan tuulen vuoksi. Kuvauspaikalla tuuli oli viedä kameran ja auton oven. Kumman korkealla kasvaa metsää, noin 2500 metrissä. Reitti oli todella kokemisen arvoinen!
 
Täällä Codyssä on paljon nähtävää ja on ihanaa, kun campingillä on pyykkikoneet, netti ja sähkö! On kyllä kallein paikkakin tähän mennessä, 37 taalaa.
 
Meillä on vielä Salt Lake City ja sitä ennenkin katsottavaa täällä päin, joten luultavasti emme ehdi Green Riveriin asti sunnuntaina, vaikka olisi tosi kiva tavata jo muitakin.
 
Ansulle: Käytiin katsomassa siellä lännen leffamuseossa ja jonkun matkaa illan suussa siellä maisemissa, mutta tie oli kammottavaa, ei auttanut, kuin tulla pois.
 
Kaikille ikimuistoisia kokemuksia ja aurinkoisia päiviä!
 
Aila ja Leksa


 

©2018 Matkailuautolla Usassa syksy 2012 - suntuubi.com