Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

AMERIKAN MATKA 20126

Vihdoin koitti torstai syyskuun 20. 2012. Kapsäkit oli pakattu ja laitettu Hondaan. Läksimme Hildurin kanssa kohti Latokaskea, koska Viivi oli luvannut ajaa meidät lentokentälle. Luftahansan kone lähti klo 13,20 kohti Müncheniä, josta matka jatkui edelleen Lufthansan toisella koneella kohti Los Angelesia. Pitkän takapuolta puuduttavan matkan jälkeen tulimme vihdoin perille. Tullimuodollisuudet sujuivat harvinaisen sujuvasti ja virkailijat olivat ystävällisiä. Hilton Airportin hotelliopas oli kentällä vastassa ja jakoi jo siellä huoneiden avaimet. Joten sekin sujui sukkelaan.Illalla otimme vielä muutaman GT:n ja menimme nukkumaan.

Runsaan aamiaisen jälkeen odottelimme noutoa matkakotiemme luovutukseen. Matkalla Moturikselle koimme hiukan historian havinaa, kun näimme Endeavour-avaruussukkulan viimeisen Kaliforniakierroksen ennen museoon viemistä. Näky oli aika vaikuttava, kun sukkulaa lennätettiin toisen koneen ”selässä” Los Angelesin yllä.

Illaksi menimme Wal-Martin kautta Pomonaan Koa:n RV-parkiin, jossa paikkamme ei ollut aivan viimeisen päälle. Alue oli aivan täynnä, koska vieressä oli suuret messut ja muuta näyttelyä. Suomalaiset kuitenkin kestivät ja seuraavana aamuna autokunnat lähtivät omille asioilleen kokoontuakseen n. 16.00 Simo Veharannan luona viettämään amerikkalaista BBQ-juhlaa. Juhlissa otimme eri kameroilla ryhmäkuvia Teemu Selänteen 1957 Lincolnin ympärillä. Älyttömän runsaan ruokailun ja kaljottelun jälkeen vetäytyivät autokunnat unten maille sulattelemaan täysiä vatsallisia.

Aamulla porukka heräsi hyvissä ajoin hyvästelläkseen ja kiittääkseen Simoa, jolle olimme edellisenä iltana antaneet tuliaisina lakritsia ja hapankorppua. Siinä klo 9.00 maissa lähtivät autokunnat matkalle. Suurin osa käänsi keulansa kohti Tyynenmeren rantatietä eli Pacific 1. Me päädyimme Morro Bayn State Parkiin, joka suureksi häämästykseksemme oli suht kallis huolimatta melko vaatimattomista tarjonnoista. Rannalla oli kuitenkin hyvä kahvila, jossa söimme pitkän ajon jälkeen.

Aamulla heräsimme ajoissa sumuiseen aamuun, joimme kahvit ja kävimme suihkussa. Seuraavaksi etsimme Acen rautakaupan, teetimme kaksoisavaimet kotiimme ja jatkoimme matkaa. Kauppiasta nauratti kovasti ostamamme jeesus-teipin nimen selitys. Hän itse kutsui sitä 100-mailin teipiksi, koska kilpa-autoja korjailtiin sillä ja se yleensä kesti ainakin 100:n mailin ajot. Sitten etsiydyimme bensa-asemalle, joka oli aivan erään RV-parkin vieressä. Oletettavasti toiset, eli meitä fiksummat olivat sen löytäneet ja siellä yöpyneet. Paikan nimi oli Cayucos ja leiriltä oli kävelymatka hienoon shoppailu- ja ruokailumaailmaan. Syötimme kuitenkin vain Ford-kodillemme 37,456 gallonaa kallista regularjuomaa yhteensä 176,01 taalan edestä. Totesimme, että kotimme on janoinen.

Navigaattorille annettiin joku osoite Clint Eastwoodin aikanaan hallitsemasta Carmelin  pikkukaupungista. Kävimme siellä beachin kupeessa ja otimme jonkun valokuvan. Tämän jälkeen syötimme navigaattorille Pebble Beachin osoitteen ja läksimme eteenpäin. Portilla joutui pulittamaan 9,75 $, jotta pääsisi alueelle ajelemaan. Porttivahtia nauratti, kun kerroin, että olen pelannut Pebble beachin pääkentän... simulaattorilla. Pro shopissa teimme pakolliset ostokset, jotta voisimme katsoa tuttujen kateellisia ilmeitä ensi kesänä. Ravintola the Lodgen terassilta oli mukava katso niin tutulta tuntuvaa 18. reiän bunkkereiden vartioimaa greeniä. Kävimme vielä Tap barissa ottamassa kaljat ennen jatkomatkaa. Nyt voi sanoa: ”näe Pebble Beach ja ...”. 

Taas oli pakko todeta, että jokin viiraa jenkkilässä – kartalla välimatkat ovat lyhyitä hypähdyksiä, mutta ajamalla ne ovat tosi pitkiä. Ajelimme tuntikaupalla kohti Friscoa ja Golden gate siltaa. Matkalla näimme mm valtavan ruuhkan – onneksi vastakkaiseen suuntaan, sumua ja illan saapumisen. Lopulta ylitimme Golden Gate sillan melkoisessa sumussa näkemättä itse merta, mutta navigaattori ilmoitti, että meri velloi allamme. Olimme onneksi 2010 keväällä nähneet itse sillan ja lahdella olevan Alcatrazin entisen vankilan hienossa auringonpaisteessa. Nyt oli sitten se tärkeä sillan ylityskin toteutettu. Pimeässä, mutta loistavalla baanalla San Fransicon pohjoispuolella ajelimme kohti Pebble Beachissa puhelimitse varaamaamme Noveton RV-Parkia. Auto(koti) parkkeerattiin pimeässä ammattimaisella taidolla sille osoitettuun paikkaan, kytkettiin ”kunnalllistekniikkaan” ja avattiin kaljatölkit (ja tyhjennettiin ne). Hilkka lantrasi minulle vielä GT:n tai kaksi (niitä oli sitten ainakin kolme). Olemme nyt lähellä Napa Valleyta, joten ehkä huomenna hankimme Utahin eväitä.

GT:n vuoksi seuraava aamu meni vähän myöhäisemmäksi nukkumiseksi, mutta onneksi receptionin Liza herätti meidät todellisuuteen ja saimme viralliset paperit tehtyä ennen matkan jatkumista Napaan = paikalliseen viinikeskukseen. Tie meni Sonoman Racewayn ohi eivätkä maisemat paljoa eronneet ennenkaikkea Ranskan viinimaisemista tai kuten Hildur sanoi ” ollaan ihan kuin Stellenboschissa” Etelä-Afrikassa. Viininmaistamiset ja ostamiset jäi tekemättä, mutta kävimme kuitenkin Napassa. Jos haluaa seikkailua elämään on navigaattori ohjelmoitava viemään perille taloudellisemmalla tavalla. Me teimme niin, ja ajoimme henkeäsalpaavan matkan vuorten yli Napasta Santa Rosaan. Onneksi jenkit ovat aina rakastaneet isoja autoja, joten meidän vaatimattomalle 23 jalkaselle janoiselle Fordille kurvien säde just ja just riitti. Aina levennyksen tullen jouduimme antamaan tietä paikallisille hätähousuille, jotka kyllä näköjään sitä arvostivat, koska en muista koska tekemiseni olisi niin paljon kiitoksia aikaansaanut.

Fordimme oli taas ryypännyt jonkinverran, joten Santa Rosan Chevronilla jouduimme sille taas ostamaan regularlimsat. Nyt hinta oli $4,179 per gallona, mutta sitä meni silti 154,57$:n edestä. Kun tulee suoremmat tiet taitaa Ford joutua dieetille. Voi olla, että etsimme myöyätuuli- ja alamäkiosuuksia. Yhdyimme sitten lopultakin takaisin Pacific 1:lle ja ajattelimme, että tästä vain huristelemme Jennerin leirille. Toisin kävi – muutaman mailin jälkeen alkoi vähitellen tie mutkittelemaan ylös sumuisia vuorenrinteitä. Sumussa suin pääsimme Jenneriin, jossa Hilkka luuli, että olemme perillä, eikä ketään näy. Minä puolestani luettuani tai kuunneltuani ajo-ohjeen käsitin, että Jennerin kylä on kylä, mutta itse Jennerin alue on laajempi. Laitoin navigaattoriin Ocean Cove Storen ja ajattelin, että lähelle päästään. Usko alkoi hiipua, kun sumussa jouduimme matelemaan toistakymmentä mailia. Pasific 1 oli sumuinen ja mutkainen tällä kohdalla Kaliforniaa niinkuin jossain muuallakin tätä osavaltiota. Lopulta Hilkka huomasi juuri edellämainitun kaupan kohdalla puskiin kiiniteyn Suomen lipun, joten arvasimme, että perillä ollaan. Paikalle oli jo Petskun ja Ansun lisäksi ehtineet Jensenit ja Kiviset, ennen meitä.

©2018 Matkailuautolla Usassa syksy 2012 - suntuubi.com